29.8.2013

Ritarit / Knight # 6.


Keskusvalta vaikutus voimistui se aikaansai euroopan monet pienet valtakunnat perustamaan omat armeijat. Nämä halusivat palvelukseen ammatti sotilaita, joiden toiminta oli kouluttajana ja myös ja eliitti asevoimana monien ritarien siirtyessä palkka sotilaana palveluun. Näin siirtyi myös kurin alainen käytös, monien asepalvelijoiden liittyessä entisen isäntänsä mukana uuteen armeijaan, joka etenkin italiassa vaikutti 1300 luvulla suuren sotaherra  "kastin" syntymiseen. 
Armeijat haluttiin muodostaa palkkasotureista, vakituisen armeijan rasittaessa liikaa varustajia, eikä näistä koottu sotavoima kestänyt kun joutui kohtaamaan taistelussa vastustajan ritariarmeijan hyökkäyksen. Palkka armeijan, samoin kuin asepalvelu armeijan taktiikka perustui jousimiesten antamaan ensi iskuun ja etenevän jalkaväen antamaan suojaukseen, joka kilvillä suojasi raskaita ritareita ja näiden ratsuja, ennen hyökkäyksen alkua, kevyt ratsuväki suojasi omat sivustat ja iski vihollisen kylkeen.


Uuden haarniskan käyttöön ottamisen johdosta ritarista ja hänen hevosestaan tuli lähes haavoittumaton. Terävät lyönti- tai pistoaseet eivät enää vahingoittaneet, mutta vasarat, nuijat ja muut tylpät lyönti-aseet tehosivat ja pystyivät yhä vahingoittamaan ja siksi näiden alla pidettiin (edelleen) iskuja pehmentävää vaatetta ja haarniskan päällä alettiin käyttää kantajan vaakuna tunnuksella koristeltua asetakkia, myös kilpieen oli
maalattu kantajan vaakuna, josta ritari oli helppo tuntea, vaikka kasvot peitti kypärä. 
Tämän kilpien ja vaatteiden merkintä tavan ansiosta syntyi heraldiikka.



Varsijousen ja ruutiaseiden laajaan käyttöön tuloon haarniska antoi kantajalle hyvän suojan aseita vastaan, eikä sen n. 25 kg paino haitannut liikkumista, juoksua, hyppyä
ja haarniska päälle puettuna saattoi myös uida tai pyörähtää ympyrän. 



Taistelun erilliset yksiköt syntyivät ritarien armeijan järjestyksen perusteella.
Pienin yksikkö (ryhmä/team) oli Peitsi johon kuului yksi ritari, yksi asemies sekä kaksi kevyttä ratsumiestä. Viisi tälläistä yksikköä muodosti vintenarian (joukkueen) johon kuului erillinen johtaja sekä 20 miestä. Edelleen viisi näitä yksikköjä muodosti yhden (eskardoonan) centurian, ja 3 - 5 centuriaa muodosti pataljoonan (pataille). Armeija koostui 2 - 3 pataljoonasta,  jolla oli reservi joukko. Armeijaan kuului lisäksi keihäs- ja käsiasein varustettu jalkaväki, jousimiehet, kevyt jalkaväki tai ratsumies iskujoukko. 

Kevyt ratsuväki muodosti edelleen armeijan pääosan välimeren maissa ja Unkarissa vain pieni osa armeijasta oli raskasta ritari ratsuväkeä. Kevyt ratsuväki oli taistelussa edelleen liikkuva, nopea ja joustava käyttää eri tilanteissa. Nopea liikkuva joukko ajoi vihollisen ahtaalle, pehmittivät hetken, tuli jälleen raskaan ratsuväen iskun vuoro.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Any explosive ammunition or empty cores, you can put in this.