6.6.2014

Finnish radio intelligence

Reino Henrik Hallamaa (sukunimi alkuaan Hummelin, käytti Espanjassa asuessaan nimeä Ricardo Palma) (12. maaliskuuta 1899 Tampere – 11. elokuuta 1979 Churriana, Malaga, Espanja) oli suomalainen eversti ja Suomen radiotiedustelun alkuunpanija ja kehittäjä.
                   
Hallamaan vanhemmat olivat rakennusmestari Juho Hummelin ja Aino o.s. Söderman. Kolmilapsiseen perheeseen syntynyt Hallamaa kävi koulunsa Helsingin suomalaisessa lyseossa. Kun hänen äitinsä meni uusiin naimisiin Rauman asemapäällikön kanssa, Hallamaalle tarjoutui tilaisuus opetella sähkötystä ja vuonna 1911 hän pääsi jo kesätöihin sähköttäjäksi Rauman rautatielle.

Ensimmäisen maailmansodan alettua Hallamaa oli työssä Rauman satamassa kirjurina täyttämässä venäläisten rahtikirjoja. Hän suoritti välillä Helsingissä sähköttäjätutkinnon ja täytettyään 17 vuotta hän läpäisi rautateiden virkamiestutkinnon. Hallamaa palveli sitten vuodesta 1917 alkaen sähköttäjänä Helsingin rautatieasemalla.
                           
Tiedustelu-ura
Sodan jälkeen Hallamaa liittyi vapaaehtoisena viestijoukkojen edeltäjänä toimineeseen Kipinälennätinlaitokseen, josta hänet siirrettiin laivastoon korpraalina. Hallamaa palveli laivastossa sähköttäjänä maaliskuuhun 1919 saakka asemapaikkanaan myöhemmin surullisenkuuluisaksi tullut torpedovene S2. Hänet ylennettiin alikersantiksi lokakuussa 1918. Toukokuussa 1919 Hallamaa määrättiin johtamaan komennuskuntaa, jonka tehtävänä oli valvoa Suomenlahden meriliikennettä ja erityisesti venäläisten sotalaivojen liikkeitä Suursaaresta käsin.


Suursaareen oli jäänyt kaksi venäläisten hylkäämää kipinäradioasemaa, joista toisen komennuskuntaan kuuluneet teekkarit korpraali Ragnvald ”Rankku” Lindin (myöhempi majuri Lautkari) johdolla kunnostivat. Saatuaan aseman kuntoon he alkoivat Hallamaan johdolla kuunnella venäläisten radioliikennettä talvella 1919–1920 ja onnistuivat myös avaamaan venäläisten salakielisanomia näiden toistettua salakielisiä sanomia selväkielisinä. Komennuskunnan sieppaamat tiedot herättivät kiinnostusta ylemmissä portaissa, ja Hallamaa matkusti Helsinkiin selostamaan saarella harjoitettua kuuntelutoimintaa. Palkkioksi onnistuneesta toiminnasta Hallamaa ylennettiin kersantiksi. Vuonna 1920 Hallamaa siirtyi Kotkaan kunnostamaan sinne jäänyttä venäläisten kipinäradioasemaa ja Kotkasta sitten ensin Viipuriin kouluttamaan radiomiehiä ja sen jälkeen Turkuun, missä odotti kunnostamista venäläisiltä jäänyt radiolähetin.
                
Hallamaa suoritti Reserviupseerikoulun kurssin numero 2 vuonna 1921 ja siirtyi sitten vääpelin arvoisena opetusupseeriksi Santahaminaan radiopataljoonan radiokomppaniaan. Saatuaan ylennyksen vänrikiksi hänestä tuli vastaperustetun Radiokoulun varapäällikkö. Radiokoulussa Hallamaa aloitti yhdessä Lautkarin kanssa myös radioamatööritoiminnan, kun he rakensivat lyhytaaltolähettimen ja alkoivat pitää sillä yhteyksiä ympäri maailmaa. Hallamaa piti 1925 luennon salakirjoitusmenetelmistä korkeille upseereille ja häntä alettiin pitää armeijan salakirjoituseksperttinä. Hallamaa ylennettiin luutnantiksi 1925 ja vuosina 1926–1927 hän kävi Kadettikoulun joutuen siellä simputetuksi, koska oli reservinupseeri. Hallamaan palveluspaikka vuosina 1928-1934 oli Sähkölaboratorio (SähkL).


Suomen radiotiedustelu käynnistyy
Päästyään kadettikoulusta Hallamaa sai Yleisesikunnan ulkomaaosaston päälliköltä eversti Wiljo Tuompolta tehtäväksi luoda suomalainen radiotiedustelu. Hallamaa palveli 14. kesäkuuta 1927 alkaen Yleisesikunnan tilastotoimiston nimellä tunnetussa tiedusteluyksikössä eversti Erik Malmbergin alaisuudessa. Heti aluksi Hallamaa lähti stipendin turvin Saksan Yleisesikuntaan kolmeksi kuukaudeksi tutustumaan sikäläiseen radiotiedusteluun. 

Hän teki vastaavia tutustumismatkoja myös Itävaltaan, Sveitsiin, Italiaan, Tšekkoslovakiaan ja Puolaan. Itävallassa hän sai oppia salakirjoituskoodien avaamisesta professori Fiegliltä, ja Puolassa Hallamaa aloitti toisen maailmansodan alkuun kestäneen yhteistyön venäläisen sanomamateriaalin vaihdossa Suomen ja Puolan tiedusteluviranomaisten välillä. 

Italiassa Hallamaa tutustui siellä käytettyihin peilausautoihin, joiden kaltaisia hankittiin myöhemmin suomalaisen radiotiedustelun käyttöön.

                              
                                                    Kyynel radio / maastossa partio käyttö 
Hallamaan johtama radiotiedustelu seurasi vuodesta 1927 alkaen tarkoin Neuvostoliiton laivaston liikkeitä ja sotaharjoituksia Suomenlahdella. Tätä varten oli perustettu kolme kuuunteluasemaa Helsingin Santahaminaan, Viipurin Markovillaan sekä Sortavalaan. Suursaaresta, Seiskarista ja merellä olevista aluksista käsin seurattiin kiikaritähystyksellä venäläisten sotalaivojen liikkeitä, ja näin saatua tietoa verrattiin sitten siepattuihin radiosanomiin. Pitkällisen työn jälkeen tiedustelu pystyi avaamaan neuvostolaivaston radiosanomat vuodesta 1934 lähtien. Radiotiedustelu kuunteli ja avasi myös radioaalloilla lähetettyä eri maiden diplomaattipostiliikennettä. Hallamaa ylennettiin 1929 kapteeniksi ja 1939 majuriksi.

Vuonna 1937 julkaisi Hallamaa omakustannekirjan nimeltä Salakirjoitustaidon perusteet. Kirjaa käytettiin myös puolustusvoimissa koulutusmateriaalina. Kirja oli ensimmäinen kyseisestä aiheesta suomen kielellä julkaistu teos. Reijo Ahtokarin mukaan teos oli osittain hämäysmielessä kirjoitettu Suomen radiotiedustelun todellista osaamistasoa aliarvioivaksi.

Hallamaa toimi talvisodan aikana toisen tiedustelutoimiston päällikkönä. Radiotiedustelu onnistui jo sodan aattona 29. marraskuuta 1939 sieppaamaan ja avaamaan venäläisten radioviestin, joka sisälsi hyökkäyskäskyn Suomeen. Tässä sanomassa määrättiin venäläinen panssariprikaati hyökkäämään rajan yli Rautuun. Radiotiedustelu onnistui talvisodan aikana ilmoittamaan Suomussalmen taisteluja johtaneelle eversti Hjalmar Siilasvuolle, kun venäläisten 44. Divisioona oli kokonaisuudessaan Raatteen tiellä, ja Laatokan Karjalassa radiotiedustelu avasi mottiin jääneiden venäläisjoukkojen radioliikennettä. 


Suomalaiset saivat ohjattua osan motissa oleville joukoille lentoteitse toimitetuista avusta itselleen saatuaan selville pudotuspaikoilla käytetyt valomerkit. Radiotiedustelu sai myös selville Lavajärven motista ulos murtautumista yrittäneiden venäläisjoukkojen hyökkäyksen ajankohdan ja paikan, ja murtoa yrittäneet joukot saatiin tuhottua.

Välirauhan aikana Hallamaa vaihtoi venäläisellä salakirjoitusavaimilla Ruotsista sata uutta amerikkalaista RCA-radiolähetintä Suomen radiotiedustelun käyttöön. Tällaista kauppaa käytiin myös muiden maiden kanssa, ja radiotiedustelu saattoi sillä tavoin rahoittaa omaa toimintaansa.
                   
Jatkosodan radiotiedustelu
Jatkosodassa everstiluutnantiksi lokakuussa 1941 kohonnut Hallamaa oli Päämajan Radiopataljoonan komentajana. Vuoden 1941 hyökkäysvaiheen aikana radiotiedustelu pystyi avaamaan 80 prosenttia Suomen rintamalla toimineiden venäläisten divisioonien ja armeijakuntien välisestä radioliikenteestä. Tiedustelu sai myös kesäkuussa 1941 haltuunsa Petsamossa osittain palaneita venäläisten koodikirjoja, jotka auttoivat suuresti viestien avaamisessa. Kun venäläiset siirtyivät jatkosodan alussa lännessä käyttämään aiemmin Kaukoidässä Vladivostokissa käyttämiään salakoodeja, suomalaiset pääsivät asiasta heti selville, koska olivat saaneet aiemmin japanilaisilta näiden venäläisestä radioliikenteestä keräämää aineistoa.

Tiedustelu teki kuitenkin virheitäkin, kun se lähetti syksyllä 1941 koodatun sanoman, jossa venäläislaivastoa kehotettiin antautumaan. Tämä samoin kuin aiemmin julkaistut matkustajakone Kalevan alasampumiseen liittyneet liian yksityiskohtaiset tiedot paljastivat Neuvostoliiton laivaston johdolle, että heidän käyttämänsä salakirjoituskoodi oli murrettu. Laivasto siirtyikin käyttämään erilaista salakoodia, vaihtoi lähetystaajuutta ja vähensi radioliikennettään.


Jatkosodan aikana radiotiedustelu harjoitti yhteistyötä ja materiaalinvaihtoa japanilaisten kanssa, mutta saksalaisten suuntaan yhteistyössä oli kitkaa. Radiotiedustelu antoi kuitenkin syksyllä 1941 saksalaisille tiedon Tihvinän pohjoispuolella venäläisten saartamaksi jääneen saksalaisen panssarikiilan sijainnista, jolloin saksalaiset pääsivät huoltamaan mottiin jäänyttä osastoa lentoteitse ja se pääsi lopulta murtautumaan saarroksista. Palkkioksi tästä avusta Hallamaa sai Saksan 1. luokan Rautaristin kunniamerkin. 

Toisen kerran tiedustelu auttoi saksalaisia syyskuussa 1942 välittäessään heille tiedon Murmanskiin matkalla olleesta liittoutuneiden suuresta 40 aluksen PQ 18 -saattueesta. 

Luftwaffe onnistui tuhoamaan saattueen laivoista 13, ja saattueliikenne Murmanskiin keskeytyi kolmeksi kuukaudeksi.


Joulukuussa 1941 Suomen radiotiedustelu onnistui avaamaan Yhdysvaltain diplomaattisähkeissä käytetyn koodin, kun Englannin julistettua sodan Suomelle Yhdysvallat sähkötti Helsingin-lähetystölleen Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ja Intian sodanjulistukset Suomelle ja radiotiedustelu saattoi verrata selväkielisiä tekstejä ja salakirjoitettuja versioita toisiinsa. 

Jo keväällä 1942 tiedustelu pystyi avaamaan myös kaikkein salaisimman Yhdysvaltain diplomaattisähkeissä käytetyn niin sanotun Strip-koodin. 

Suomalaisilta onnistui myös Brasilian, Portugalin, Romanian, Serbian, Vatikaanin ja Vichyn Ranskan salakoodatun radioliikenteen avaaminen. Radiotiedustelu avusti myös suomalaisia kaukopartioita kuuntelemalla venäläisten radioviestejä ja lähettämällä partioille radioteitse tiedon venäläisten suunnittelemista takaa-ajo- ja väijytystoimista.

Hallamaa ylennettiin everstiksi elokuussa 1944, ja jo huhtikuussa hänet oli nimitetty Päämajan tiedusteluosaston päälliköksi. Radiotiedustelun henkilöstövahvuus oli noussut talvisodan 75 henkilöstä noin tuhanteen henkilöön. Tämän lisäksi oli lokakuussa 1942 toimintansa aloittanut ilmavoimien oma radiotiedustelu, jossa palveli noin 300 miestä.

Stella Polaris
Kesällä 1944 venäläisten suurhyökkäyksen alettua tiedustelupäällikkö eversti Aladár Paasonen yhdessä alaisensa Hallamaan kanssa alkoi valmistella radiotiedustelun toiminnan turvaamista ns. operaatio Stella Polariksella. Tarkoituksena oli siirtää radiotiedustelun henkilökunta, laitteet ja kertynyt tiedustelumateriaali salaa Ruotsiin, josta käsin tiedustelua oli tarkoitus jatkaa, jos Suomi joutuisi venäläisten miehittämäksi. Operaatio rahoitettiin myymällä tiedusteluaineistoa, mm. avattuja salakirjoitusavaimia ainakin Yhdysvaltojen, Japanin ja Ruotsin tiedusteluelimille. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun OSS:n agentit ostivat materiaalia salaa omalta valtiojohdoltaan.
                   
Pääartikkeli: Operaatio Stella Polaris
Hallamaa suunnitteli myös perustavansa Suomeen salaisen radioverkon miehityksen varalle. Tämä verkko olisi toiminut kyynel- ja sotasaalina saatujen Sever-radioiden avulla ja käyttänyt Hallamaan kehittämää salakoodia viestiliikenteessä. Ruotsin puolella Hallamaan yhteyshenkilönä Stella Polaris-operaatiossa oli Ruotsin puolustusesikunnan tiedusteluosaston salaisen C-toimiston päällikkö majuri Carl Petersén.

Operaation käytännön toteutus alkoi syyskuussa 1944 Hallamaan käskystä. Ruotsiin siirrettiin meritse Pohjanlahden yli noin 350 laatikollista tiedustelukalustoa ja asiakirjoja, ja sinne siirtyi myös 700–800 tiedustelun palveluksessa ollutta henkilöä sekä perheenjäseniä. Suomen jääneet asiakirjat joko tuhottiin tai piilotettiin. Hallamaa aikoi aluksi jatkaa tiedustelutoimintaa Ruotsissa, mutta pian välit ruotsalaisiin kiristyivät, kun nämä yrittivät saada haltuunsa koko siirretyn materiaalin ja lopulta kielsivät suomalaisia harjoittamasta tiedustelua Ruotsin maaperältä. Suomesta saapui kenraaliluutnantti Harald Öhquist sovittelemaan Hallamaan ja ruotsalaisten välejä, ja lopulta sovittiin, että ruotsalaiset ostavat siirretyn tiedustelukaluston ja saisivat kaupan päällisinä avamatonta tiedustelumateriaalia ja koodeja. Kalustoon jäi suomalaisille takaisinosto-oikeus.
                    
Hallamaa ja Paasonen palasivat Ruotsista salaa Suomeen asettuen hankkimaansa piilopirttiin Pelloon. Muu Ruotsiin siirtynyt tiedusteluhenkilöstö internoitiin ja palautettiin Tornioon marraskuussa 1944. Noin 20 henkilöä perheineen jäi asumaan ruotsiin ja siirtyi ruotsin tiedustelupalveluun töihin. Ennen lähtöä Hallamaa piilotti suuren osan tiedusteluaineistoa Södertäljeen Hörningsholmin linnaan. Tämän aineiston lopullinen kohtalo jäi kuitenkin epäselväksi. Väitetään, että ruotsalaiset tuhosivat sen polttamalla joko 1946 tai 1960-1961. 

Toisen version mukaan ruotsalaiset mikrofilmasivat aineiston ennen sen tuhoamista, ja kerrotaan myös, että Hallamaa olisi vienyt tätä mikrofilmattua materiaalia myöhemmin mukanaan Ranskaan. Materiaalia päätyi mikrofilmattuna myös Yhdysvaltojen tiedustelun haltuun. Sitä on sieltä viime vuosina löydetty ja myös julkaistu. 

Hallamaan myöhemmät vaiheet Ranskassa ja Espanjassa
Hallamaa poistui lopullisesti Suomesta 8. toukokuuta 1945 matkustaen laivalla Turusta Ruotsiin. Paasonen ja Hallamaa siirtyivät ensin Ranskan tiedustelupalvelun tehtäviin noin vuodeksi ja asettuivat sitten Ranskan miehitysvyöhykkeelle Saksaan, kun Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov vaati ranskalaisia luovuttamaan heidät. 

Saksasta Hallamaa muutti perheineen 1947 Espanjaan Andalusiaan Costa del Solille, osti sieltä maatilan ja ryhtyi viljelemään neilikoita. Väitetään, että Hallamaa hankki rahat maatilan ostoon tiedusteluaineiston myynnillä. Espanjassa Hallamaa käytti nimeä Ricardo Palma. Kun neilikoiden viljely ei enää kannattanut, Hallamaa perusti rakennusliikkeen ja hoiti sitä poikiensa kanssa. Hän siirtyi liikkeen johdosta eläkkeelle 70-vuotiaana ja vietti eläkepäiviään Malagan Churrianassa muun muassa golfia pelaten.

Hallamaa kuoli Churrianassa 80-vuotiaana vuonna 1979, ja hänet haudattiin sinne. Vuonna 2013 Hallamaan ja hänen puolisonsa tuhkat tuotiin Espanjasta Suomeen Sysmään haudattaviksi sukuhautaan. Puolustusvoimat osallistui hautajaisiin 11. elokuuta 2013 sotilaallisin kunnianosoituksin.

Hallamaa sai everstin arvon takaisin ja hänelle myönnettiin eläke Suomesta vuonna 1958. Reino Hallamaalle myönnettiin tunnustus sota-aikaisista ansioistaan hyvin myöhään: hän sai puolustusvoimain kultaisen ansiomitalin 5. helmikuuta 1970.

Hallamaa oli naimisissa vuodesta 1942 Brita Strengin (1914–2009 kanssa. Heillä oli kolme poikaa, Hannu, Pekko ja Veli Ricardo sekä tytär Meri.
------------------------------------
                          
Born: 12 November 1899 Tampere
Died: 11 August 1979 (aged 79) Churriana, Spain
Allegiance: Finland 
Service/branch: Finnish Army
Rank: Colonel
Unit: Finnish Radio Intelligence
Other work: Owner of construction company
----------------------------------------------
Reino Henrik Hallamaa (born 12 November 1899, died 11 August 1979 in Churriana, Malaga, Spain) was a Finnish Colonel and developer and head of the Finnish Radio Intelligence during World War II.

Reino Henrik Hallamaa was born in Tampere in 1899 to Juha and Aino Hummelin. After attending college in Helsinki he began working for the Finnish railroad, where one of his tasks was to fill out package lists of cargo arriving from Russia. In 1917 he began working as a signals telegraphist at the Helsinki Central railway station.

In 1918, Finland declared its independence, and the Finnish Civil War erupted. Hallamaa joined the whites in Seinäjoki. Here he was assigned to the Uudenmaan rakunapataljoona unit where he fought in the battles at Väärinmaja, Kuhmoinen, Tampere and Lempäälä. Hallamaa, now a lance corporal (korpraali), was transferred to the navy after the war, where he worked as a signaller. 

Later that year he was promoted to corporal (alikersantti) and assigned to Gogland where he was tasked with gathering information on naval traffic in the Gulf of Finland and Red Navy movements in particular. He was listening to Soviet radio traffic along with Ragnvald Lind (later Ragnvalt Lautakari) who would continue to work in the radio intelligence under Hallamaa's lead. Hallamaa even managed to decipher some of the codes sent out by the Soviets. 

 
















This awoke the interest in the higher military circles and Hallamaa was invited to come and hold a presentation on the work done at Gogland. Soon after, Hallamaa was appointed sergeant. He was now tasked with training radio operators and sent on trips to Kotka and Turku to try to repair radio stations that had been left there by the Russians.

He was appointed warrant officer after graduation from the NCO course in 1921 and was sent to the Radio Battalion in Santahamina and served as assistant chief for the Radio School. He held several lectures on codes and ciphers for higher officers in the 1920s. He was appointed lieutenant in 1925 and was sent to the Finnish National Defence University in 1927.

After graduation, he was tasked with creating a Finnish radio intelligence organization. He received a stipend and began a series of travels to countries in Europe to study their SIGINT organizations. 

He travelled to Germany, Austria, Switzerland, Italy, Czechoslovakia and Poland. 
He learned code and cipher theories from an Austrian Professor named Fiegl, and he also set up and intensive cooperation network with the Polish intelligence. He learned about radio direction finding vehicles in Italy and managed to get some to Finland.


Beginning from 1927, the newly created Finnish Radio Intelligence followed the movements and the radio traffic of the Soviet Red Fleet. The first Soviet Red Fleet codes were broken in 1934 and soon more followed, including foreign diplomatic codes. Hallamaa was appointed Captain in 1929 and Major in 1939.

Hallamaa published "Basic Enciphering" (Salakirjoitustaidon perusteet) in 1937 and this publication was used as a training manual within the Finnish Army. It was the first Finnish-language book on the subject.

World War II
At the beginning of the Winter War, Reino Hallamaa worked as the chief of the intelligence unit. On November 29, 1939, the unit intercepted and deciphered a message, which ordered the attack on Finland. 
Later on in the war, the intelligence managed to gather information on Soviet troop movements near Suomussalmi and warned Colonel Hjalmar Siilasvuo, who managed to defeat the Soviet 44th Division at the Raate road. 
                   
The radio intelligence also relayed information on encircled Soviet units, helping the Finnish commanders in their decisions where and when to attack. By giving Soviet codes to the Swedish radio intelligence, the Finns received much needed equipment for radio intelligence. Similar deals were also struck with other nations.


Hallamaa was appointed Lieutenant Colonel in 1941 and became commander of the HQ Radio Battalion. The Finnish radio intelligence managed to decipher 80% of Soviet radio traffic during the attack phase of the Continuation War. 

The advancing Finns also managed to come across some Russian code books. When the Soviets switched to another code, that had previously been used in the Far East, the Finns broke the code quite quickly, as they had received heaps of encoded Soviet radio messages from the Japanese. 


Hallamaa was awarded with the Iron Cross first class after the Finnish radio intelligence had intercepted and deciphered a message resulting in the precise travel plan of the British convoy PQ-18. Attacks by the German Luftwaffe exacted a heavy toll on the supply convoy.

The Finns also worked on other countries codes and ciphers, cracking for instance the US STRIP code, as well as Brazilian, Portuguese, Romanian, Serbian, Vatican, and Vichy French codes.

Hallamaa was promoted colonel in 1944 and, at this point heading an organization that had grown from 75 to 1,000 during the war. The Air Force, which had its own radio intelligence organization had another 300 men decrypting Soviet Air Force radio traffic.

Stella Polaris
As a preparation for a Soviet attack in mid-1944, Hallamaa, along with Aladar Paasonen, who was Chief of Intelligence, began drawing up plans for Operation Stella Polaris - the secret transfer of material and men to Sweden in case of a Soviet take-over of the country. 

The operation was funded by selling of the work (codes, ciphers, decoded material etc.) to the intelligence organizations of at least the United States, Japan and Sweden. The U.S. Office of Strategic Services bought material in secrecy, informing only the U.S. President, but not the U.S. State Department.

They also planned to set up a secret radio movement in the case of a Soviet invasion. These would use both domestically designed light-weight radios, as well as captured radios. The Swedish contact person for the Stella Polaris operation was the Chief of the Swedish intelligence Carl Petersén.

The operation was initiated in September 1944 on orders from Hallamaa. About 350 wooden boxes were transferred by ship to Sweden, along with some 700-800 men who had worked with the radio intelligence, and their families. As the Soviet invasion failed to materialize, the majority of the Finns returned home, but only after destroying all intelligence records that had not been sold.

After the war, Hallamaa decided to leave Finland. On 8 February 1945 he travelled via Sweden to France, where he worked in the French intelligence. He decided to move to Spain when the Soviets began putting pressure on France to hand him over. He settled with his family in Costa del Sol in 1947 and began using the name Ricardo Palma. He started up a construction company with his son and retired at the age of 70. He died at the age of 80 in 1979 in Churrina, where he also is buried.


References
Operatives, Spies and Saboteurs: The Unknown Story of WWII's OSS, by Patrick K. O'Donnell ISBN 0-8065-2798-6 (New York: Kensington Publishing Corp., 2004) pp. 266-270.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Any explosive ammunition or empty cores, you can put in this.