Belgia 1940 - armed forces comparison

Toukokuussa 1940 Belgian maavoimiin kuului viisi vakinaista ja kaksi reservin armeijakuntaa sekä yksi ratsuväki armeijakunta. Näissä oli yhteensä kuusi vakinaista ja kaksitoista reservi jalkaväki divisioonaa, niissä kaikissa kolme jalkaväkirykmenttiä, kenttätykistörykmentti ja pioneeripataljoona. Ratsuväkiarmeijakuntaan kuului kaksi ratsuväkidivisioonaa. Näiden lisäksi oli viidessä armeijakunnassa tykistörykmentti ja pioneeripatataljoona. Vakinaisten joukkojen lisäksi oli kaksi rykmenttiä puolisotilaallisia joukkoja, kaksi rykmenttiä rajajoukkoja, linnoitusjoukkoja sekä kaksi ilmatorjuntarykmenttiä.

Maavoimat oli ryhmitetty ja varustettu puolustusta silmällä pitäen. Aktiivipalveluksessa olevat joukot oli kuitenkin varustettu pääosin ajanmukaisin varustein. Jalkaväkidivisiooniin kuului 48 kappaletta 47 millimetrin panssarintorjuntatykkejä, 75 millimetrin kranaatinheittimiä. Ratsuväellä oli 150 kappaletta T-13 ja 45 kappaletta T-15 panssarivaunuja. 

T-13 vaunu oli todellisuudessa Belgiassa FN:n lisenssivalmistama Vickers Carden Lloyd type I tai type III kevyt panssarivaunu, jonka torniin oli asennettu 47 millimetrin panssarintorjuntatykki. 

T-15 vaunu oli raskaalla konekiväärillä tai 37 millimetrin tykillä aseistettu brittiläisvalmisteinen Carden Lloyd M1934.

Ratsuväkidivisioona oli mekanisoitu vuonna 1937 varustamalla ne 23 kappaleella Renaultin valmistamia Auto-Mitrailleuses de Combat, joista osa varustettiin sodan alla 47 millimetrin tykkitornein. Reservidivisioonat olivat kuitenkin merkittävästi heikommin varustetut.

Liikekannallepano alkoi 25. elokuuta 1939 ja toukokuuhun 1940 mennessä oli perustettu 18 jalkaväkidivisioonaa, kaksi osittain motorisoitua Chasseur Ardennais -yhtymää ja kaksi motorisoitua ratsuväkidivisoonaa. Palveluksessa oli kaikkiaan 600000 miestä ja liikekannallepanoa jatkamalla oli vahvuus voitu nostaa noin 900 000 mieheen. 

Divisioonista muodostettiin viisi aktiivista ja kaksi reserviarmeijakuntaa, joihin kuului edellä mainittujen lisäksi viisi reservijalkaväkidivisioonaa, prikaati polkupyörin varustettuja rajajoukkoja. Ratsuväki muodosti yhden kaksi divisioonaisen ja prikaatilla vahvennetun armeijakunnan. Maavoimien tukena oli kaksi ilmatorjunta- ja neljä kenttätykistörykmenttiä sekä linnake-, pioneeri- ja viestijoukkoja.

Laivasto oli vuonna 1939 merkityksetön ja siihen kuului 14 saksalaisten ensimmäisen maailmansodan lopulla hylkäämää moottoritorpedovenettä. Britanniasta vuonna 1920 ostettu Zinnia ei kuitenkaan parantanut laivaston kalustoa merkittävästi ja alus poistettiin palveluksesta.

Ilmavoimien modernisointi oli juuri alkanut. Belgia oli tilannut Brewster Buffalo, Fiat CR.42, Hawker Hurricane, Koolhoven FK56, Fairey Battle ja Caproni Ca.312 sekä Ca.335 -koneita. 

                                                     
Näistä ainoastaan Fiatit, Hurricanet ja Battlet oli vastaanotettu. Modernin kaluston puute pakotti käyttämään vanhentuneita Fairey Fox -pommittajia hävittäjinä. Ilmavoimilla oli kaikkiaan noin 250 lentokonetta, joista 90 hävittäjiä. 

Hurricane

                                                        Fiat CR 42 
Koneista kuitenkin vain viitisenkymmentä oli moderneja. Jos kalustoon lisätään kaikkien puolustushaarojen yhteys- ja kuljetuskalusto konevahvuus nousee 377 koneeseen, joista 10. toukokuuta 1940 oli 180 palveluskelpoisia. Ilmavoimienkomentajana oli Paul Hiernaux, joka muodosti ilmavoimista kolme lentorykmenttiä.


1. rykmentti oli sijoitettu Biersetiin, Deurneen ja Gossoncourtiin tehtävänään tukea maavoimien taistelua. Rykmentin kalusto oli 40 Fairey Fox, ja kymmenen Renard 31 lentokonetta. II rykmentti oli sijoitettu Schaffeniin ja Nijveliin. Kalustona rykmentillä oli 30 Fairey Fox, 25 Fiat CR.42, 15 Gloster Gladiator ja 11 Hawker Hurricanea. III rykmentti oli Everessä kalustonaan 27 Fairey Foxia ja 13 Fairey Battlea.
----
Ranska 
Ranskan 1. armeijan, johon kuului 10 jalkaväkidivisioonaa ja kaksi kevyttä mekanisoitua divisioona, tehtävänä oli puolustaa 25 mailia leveää Gembloux'n aukkoa. Armeijaan kuuluva kenraali René Prioux'n komentama ratsuväkiarmeijakunta oli määrätty tukemaan Belgian asevoimia. Armeijakuntaan kuuluivat 2. ja 3. mekanisoidut divisioonat. Panssarijoukkoihin kuului kaikkiaan 176 Somua S35 ja 239 Hotchkiss H35 vaunua.

Ranskan 7. armeija puolusti liittoutuneiden pohjoista siipeä. Armeijaan kuuluivat 1. mekanisoitu divisioona sekä 25. ja 9. motorisoidut divisioonat, joiden lisäksi siihen kuului vielä neljä jalkaväkidivisioonaa. Armeijan tehtävänä oli käskyn saatuaan edetä Alankomaiden Bredaan. Ranskan 9. armeija, johon kuului 5. motorisoidun divisioonan lisäksi ainoastaan jalkaväkiyksiköitä. Armeijan tehtävänä oli puolustaa liittoutuneiden eteläistä sivustaa Sambren eteläpuolella ja Sedanin pohjoispuolella. Ranskan rajan takana oli vielä Ranskan 2. armeija tehtävänään Ranskan ja Belgian välisen rajan suojaaminen Sedanista Montmédyyn.
------

------
Brittiläinen siirtoarmeija

Lordi Gortin johtamaan brittiläiseen siirtoarmeijaan kuului kaksi kaksi divisioonaista armeijakuntaa, joissa oli yhteensä 152 000 miestä. Siirtoarmeija vastaanotti rintamavastuun Ranskan maavoimien joukoilta 3. lokakuuta 1939 alkaen Mauldesta Halluiniin tukeutuen Lys-jokeen Halluinista Armentièresiin. Joukkojen oikealla sivustalla oli Ranskan 1. armeija ja vasemmalla Ranskan 7. armeija. Armeijan esikunta oli Arrasissa. 
Maajoukkojen lisäksi oli 6859 ilmavoimien miestä. 
Kenraaliluutnantti Sir Ronald F. Adamin komentama III armeijakunta perustettiin ja se oli valmis 9. huhtikuuta 1940.

Huhtikuun loppuun mennessä siirtoarmeijan taistelujoukkojen vahvuus oli noussut kymmeneen divisioonaan eli 394 165 mieheen Lisäksi oli 18 347 territoriaalijoukkojen sotilasta lähetetty linnoitustehtäviin ja koulutettavaksi, 17 665 tukikohtiin sijoitettua reservimiestä, 78 864 yhteyksien rakentamiseen, 23 545 erilaisiin esikuntatehtäviin, sairaaloihin ja muihin tukitehtäviin. 9 051 miestä oli siirtymässä paikasta toiseen ja 23 515 sijoittamatonta miestä sekä 
23 545 miestä selustassa toimiviin huolto- ja tukiyksiköihin. 
Taistelujoukkojen kalustona oli 1 280 tykistöasetta ja 310 panssarivaunua.
----
Saksa
Fedor von Bockin komentama Saksan armeijaryhmä B:hen kuului 26 jalkaväki- ja kolme panssaridivisioonaa, joiden tehtävänä oli vallata Alankomaat ja Belgia. Saksan 6. armeijan XVI armeijakuntaan kuuluivat 3. ja 4. panssaridivisioona osallistuivat Belgian valtaukseen. 18. armeijaan liitetty 9. panssaridivisioona osallistui ensin Alankomaiden valtaukseen ja sen päätyttyä kääntyisi armeijan mukana Belgiaan suojaten divisioonan suojatessa armeijan pohjoisen sivustan. Armeijanryhmällä oli kaikkiaan 808 panssarivaunua.

Fort Eben-Emaelin rajalinnoituksen valtausta varten armeijaryhmän tueksi siirrettiin 7. laskuvarjodivisioonasta ja 22. maahanlaskudivisioonasta muodostettu taisteluryhmä Koch. Armeijaryhmän tukena oli 1 815 taistelulentokonetta, 487 kuljetuslentokonetta ja 50 liitokonetta. Ilmavoimien kenraalin Alfred Kellerin komentama IV ilma-armeijakunta vastasi ilmatuesta apunaan kenraalimajuri Wolfram von Richthofenin VIII ilma-armeijakunta. Näiden apuna oli vielä eversti Kurt-Bertram von Döringin 2. hävittäjäryhmä.
--------------------------------------------------------
      

Battle of Belgium / Numbers of battle departments   

Date 10–28 May 1940 Location Belgium and Luxembourg Result Decisive German victory Belgian surrender Establishment of Belgian government and army in exile Territorial changes German occupation of Belgium
Belligerents
Belgium  France  United Kingdom  Luxembourg  Netherlands	Germany
Commanders and leaders
King Leopold III (POW)  Hubert Pierlot  Maurice Gamelin  Maxime Weygand  Lord Gort	Gerd von Rundstedt  Fedor von Bock
Strength
144 divisions 13,974 guns 3,384 tanks 2,249 aircraft	141 divisions 7,378 guns 2,445 tanks 5,446 aircraft (4,020 operational)
Casualties and losses
222,443+ casualties (200,000 captured) ~900 aircraft	Uncertain (see German casualties)

                  
----------------------------------------------------------------------
The Belgian Army could muster 22 divisions, which contained 1,338 artillery pieces but just 10 AMC 35 tanks. However, the Belgian combat vehicles included 200 T-13 tank hunters. These had an excellent 47 mm antitank gun and a coaxial FN30 machine gun in a turret. The Belgians also possessed 42 T-15s. They were called armoured cars but were actually fully tracked tanks with a 13.2 mm turret machine gun. 

The standard Belgian anti-tank gun was the 47 mm FRC, towed either by trucks or by fully tracked armoured Utilitie B-tractors. One report states that a round from a 47 mm gun went straight through a Sd kfz 231 and penetrated the armour of the Panzer IV behind it. These Belgian guns were better than the 25 mm and 37 mm guns of respectively the French and the Germans.

The Belgians began mobilisation on 25 August 1939 and by May 1940 mounted a field army of 18 infantry divisions, two divisions of partly motorised Chasseurs Ardennais and two motorised cavalry divisions, a force totaling some 600,000 men.
Belgian reserves may have been able to field 900,000 men. The army lacked armour and anti-aircraft guns.

After the completion of the Belgian Army's mobilisation, it could muster five Regular Corps and two reserve Army Corps consisting of 12 regular infantry divisions, two divisions of Chasseurs Ardennais, six reserve infantry divisions, one brigade of Cyclist Frontier Guards, one Cavalry Corps of two divisions, and one brigade of motorised cavalry. The Army contained two anti-aircraft artillery and four artillery regiments, and an unknown number of fortress, engineer, and signals force personnel.

The Belgian Naval Corps (Corps de Marine) was resurrected in 1939. Most of the Belgian merchant fleet, some 100 ships, evaded capture by the Germans. Under the terms of a Belgian–Royal Navy agreement, these ships and their 3,350 crewmen were placed under British control for the duration of hostilities. The General Headquarters of the Belgian Admiralty was at Ostend under the command of Major Henry Decarpentrie. The First Naval Division was based at Ostend, while the Second and Third divisions were based at Zeebrugge and Antwerp.

The Aéronautique Militaire Belge (Belgian Air Force - AéMI) had barely begun to modernise their aircraft technology. 

                                                Koolhoven F.K.56 trainers

                                                           

                                                              Caproni Ca.312

                                                          Caproni 335 (dive bomber)

The AéMI had ordered Brewster Buffalo, Fiat CR.42, and Hawker Hurricane fighters, Koolhoven F.K.56 trainers, Fairey Battle and Caproni Ca.312 light bombers, and Caproni Ca.335 fighter-reconnaissance aircraft, but only the Fiats, Hurricanes, and Battles had been delivered. The shortage of modern types meant single-seat versions of the Fairey Fox light bomber were being used as fighters. 

The AéMI possessed 250 combat aircraft. At least 90 were fighters, 12 were bombers and 12 were reconnaissance aircraft. Only 50 were of reasonably modern standard. When liaison and transport aircraft from all services are included, the total strength was 377; however only 118 of these were serviceable on 10 May 1940. Of this number around 78 were fighters and 40 were bombers.


The AéMI was commanded by Paul Hiernaux, who had received his pilot's license just before the outbreak of World War I, and had risen to the position of Commander-in-Chief in 1938. Hiernaux organised the service into three Régiments d'Aéronautique (air regiments): the 1er with 60 aircraft, the 2ème with 53 aircraft, and the 3ème with 79 aircraft.
----
French forces  First Army
The Belgians were afforded substantial support by the French Army. The French 1st Army included General René Prioux's Cavalry Corps. The Corps was given the 2nd Light Mechanized Division (2e Division Légère Mécanique, or 2e DLM) and the 3rd Light Mechanized Division (3e DLM), which were allocated to defend the Gembloux gap. 

The armoured forces consisted of 176 of the formidable SOMUA S35s 

and 239 Hotchkiss H35 light tanks. Both of these types, in armour and firepower, were superior to most German types. 

The 3e DLM contained 90 S35s and some 140 H35s alone.

The French 7th Army was assigned to protect the northernmost part of the Allied front. It contained the 1st Light Mechanized Division (1e DLM), the 25th Motorised Division and the 9th Motorised Division. This force would advance to Breda in the Netherlands.

The third French army to see action on Belgian soil was the 9th. It was weaker than both the 7th and the 1st Armies. The 9th Army was allocated infantry divisions, with the exception of the 5th Motorized Division. Its mission was to protect the southern flank of the Allied armies, south of the Sambre river and just north of Sedan. Further south, in France, was the French 2nd Army, protecting the Franco-Belgian border between Sedan and Montmédy. The two weakest French armies were thus protecting the area of the main German thrust.

British forces  British Expeditionary Force
The British contributed the weakest force to Belgium. The B.E.F, under the command of General Lord Gort VC, consisted of just 152,000 men in two corps of two divisions each. It was hoped to field two armies of two Corps each, but this scale of mobilisation never took place. The I Corps was commanded by Lt-Gen. John Dill, later Lt-Gen. Michael Barker, who was in turn replaced by Major-General Harold Alexander. Lt-Gen. Alan Brooke commanded II Corps. Later the III Corps under Lt-Gen. Ronald Adam was added to the British order of battle. 

A further 9,392 Royal Air Force (RAF) personnel of the RAF Advanced Air Striking Force under the command of Air Vice-Marshal Patrick Playfair was to support operations in Belgium. By May 1940 the B.E.F had grown to 394,165 men, of whom more than 150,000 were part of the logistical rear area organisations and had little military training. On 10 May 1940, the B.E.F comprised just 10 divisions (not all at full strength), 1,280 artillery pieces and 310 tanks.

German forces  German Army Group B
Army Group B was commanded by Fedor von Bock. It was allocated 26 infantry and three Panzer divisions for the invasion of the Netherlands and Belgium. Of the three Panzer Divisions, the 3rd and 4th were to operate in Belgium under the command of the 6th Army's XVI Corps. The 9th Panzer Division was attached to the 18th Army which, after the Battle of the Netherlands, would support the push into Belgium alongside the 18th Army and cover its northern flank.

Armour strength in Army Group B amounted to 808 tanks, of which 282 were Panzer Is, 288 were Panzer IIs, 123 were Panzer IIIs and 66 were Panzer IVs; 49 command tanks were also operational. The 3rd Panzer Division's armoured regiments consisted of 117 Panzer Is, 128 Panzer IIs, 42 Panzer IIIs, 26 Panzer IVs and 27 command tanks. The 4th Panzer Division had 136 Panzer Is, 105 Panzer IIs, 40 Panzer IIIs, 24 Panzer IVs and 10 command tanks. The 9th Panzer, scheduled initially for operations in the Netherlands, was the weakest division with only 30 Panzer Is, 54 Panzer IIs, 123, 66 Panzer IIIs and 49 Panzer IVs.

The elements drawn from the 7th Air Division and the 22nd Airlanding Division, that were to take part in the attack on Fort Eben-Emael, were named Sturmabteilung Koch (Assault Detachment Koch); named after the commanding officer of the group, Hauptmann Walter Koch. The force was assembled in November 1939. 

It was primarily composed of parachutists from the 1st Parachute Regiment and engineers from the 7th Air Division, as well as a small group of Luftwaffe pilots. The Luftwaffe allocated 1,815 combat, 487 transport aircraft and 50 gliders for the assault on the Low Countries.

The initial air strikes over Belgian air space were to be conducted by IV. Fliegerkorps under General der Flieger Generaloberst Alfred Keller. Keller's force consisted of Lehrgeschwader 1 (Stab. I., II., III., IV.), Kampfgeschwader 30 (Stab. I., II., III.) and Kampfgeschwader 27 (III.). On 10 May Keller had 363 aircraft (224 serviceable) augmented by Generalmajor Wolfram von Richthofen's VIII. Fliegerkorps with 550 (420 serviceable) aircraft. They in turn were supported by Oberst Kurt-Bertram von Döring's Jagdfliegerführer 2, with 462 fighters (313 serviceable).

                                                               Hencshell 123 

Keller's IV. Fliegerkorps headquarters would operate from Düsseldorf, LG 1. KG 30 which was based at Oldenburg and its III. Gruppe were based at Marx. Support for Döring and Von Richthofen came from North Rhine-Westphalia and bases in Grevenbroich, Mönchengladbach, Dortmund and Essen.