11.2.2015

Osa-3. Germany1918 / German and communist backgrounds

Saksa 1918. 

Venäjän vallankumouksen jälkeen alkoi saksassa elää yhä voimakkaampana ajatus saada aikaan vastaava bolshevistinen (kommunistinen) yhteiskunta, kuin venäjällä.

(Samoin oli toive ja tarkoitus myös muualla, etenkin monissa euroopan maissa joista
etenkin Ranskassa kommunistine liike vaikutti vielä saksan hyökkäyksen aikana)

Vallankumous syntyi ja saksan keisari Vilhelm-II oli luovuttava kruunusta.



Communist Party of Germany / German: Kommunistische Partei Deutschlands, KPD  
Spartacus gladiaattorista nimen saanut liitto johto hahmot oli Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht joita 1960-1970 luvulla suomalaiset kommunismi aatteen kannattajat piti näitä kahta henkilöä heidän omina pyhimyksinä, ennen muita kommunisti johtajia


Saksan tappio antoi Lenin uuden mahdollisuuden levittää kommunismin aatetta ja hän mitätöi Brest-Litovskin rauhansopimuksen, sekä aloitti kiivaan poliittisen lietsonnan saksassa.

Tammikuussa 1919 saksassa alkanut vallan kaappaus lyötiin lyttyyn ja Rosa ja Karl saivat surmansa kapinan kukistumisen aikana.

Unkaria hallinnut Bela Kunin johtama bolshevistihallitus kukistettiin 1919 elokuussa. 
Béla Kun / Bela Kuhn
Red Terror Hungary
----------------------------------------------------
Venäjä 1918

Loppuvuonna 1918 Ranskan joukkoja (80.000 miestä) nousi maihin Odessassa ja Novorossikissa. Nämä joukot otti perääntyvien Saksan joukkojen tehtävät itselleen. 
Ranskalaisten joukkojen mukana oli uusia, tehokkaita, Renault FT panssarivaunuja.

Niin, kyllä. Juuri niitä samoja joista eräs teknolokinen kehitys Neuvostoliitossa alkoi, johtaen Neuvostoliiton hieman myöhemmin Josef Stalinin sekä Leningradin tehtaiden ansiosta maailman johtavaksi ja myös parhaimpien vaunujen valmistajaksi.

----------------------------------------------------------------------------------------
Panssarivaunuja valmistava Venäjä on edelleen hyvin huomattava panssarivaunujen tuotannossa, joiden puutteita on vain ja ainoastaan hieman heikompi nykyisen elektroniikan taso.
-----------------------------------------------------------------------------------------
Se on tarina maailman suurimman ja motorisoiduimman armeijan kehityksestä jonka tuotteiden paras testirata sijaitsee lähellä näitä kuuluja tehdastuotantolaitoksia.

Kaikki nämä testit suoritettiin Neuvostoliiton valtakunnan länsi rajalla, joka oli sopivan, vain pari tuntia maantie ajomatkan päässä.

-------------------------------------------------------------------


Britittien maihinnousu Bakussa sai näiden hallintaan osan kaukasiasta, jossa heillä oli mukana omia, WW-I aikaisia Mark-V ja Medium-A (whippet) panssarivaunuja.

Brittien kolme vaunua olivat ensimmäiset vieraat panssarit Venäjän maaperällä.
Amerikkalaisia ja Brittejä oli noussut maihin myös Baltian lisäksi myös Odessassa.


Näitä jäi pian puna-armeijan saaliiksi, ja näistä myös muodostettiin heti puna-armeijan panssarijoukot juuri näistä, venäjän valkoisilta joukoilta saaliiksi saaduista vaunuista.


Ranskalaiset ja Britit toimittivat kaikkiaan venäjän eteläosien valkoisille 100 tankkia ja 150 lentokonetta joka oli siemen ja alku puna-armeijan mekanisoitumiselle.

Britit hyökkäsivät keväällä 1919 Muurmanskista etelään (seuraava plogi)
Karhumäki ja Poventsa vallattiin toukokuussa. Argangelista lähti Brittipanssarien tuella Venäjän valkoinen armeija eteni, mutta hyvin heikolla menestyksellä.   

Neljäs valkoisen armeijan ryhmä suuntasi kesäkuussa Virosta kohti Pietaria. Lokakuussa 1919 uudistettiin hyökkäys, jota johti suomessa hetken asunut kenraali Judenits, jonka joukoilla oli myös Brittiläisiä tankkeja tukenaan. 


Suomi oli ostanut vuonna 1919 Renault - FT panssareita Ranskasta 6 kpl, mutta nyt jouduttiin Ranskalaisten painostuksesta luovuttamaan Judenitsin armeijalle 2 kpl.
Näissä tankeissa oli koko ajan Ranskalainen miehistö, ja Ranska korvasi uusilla nuo Suomen menettämät tankit.

Pietarin valtaukseen haluttiin saada myös Suomalaisia joukkoja mukaan koska olimmevapaus-sodassa saaneet venäläiset karkoitetuksi, saavuttaneet Rajajoen Kannaksella.

Valtionhoitaja Mannerheim kannatti hyökkäyksen suorittamista Pietariin, mutta suomen hallitus ei hyväksynyt tätä asiaa. 
Suomalaiset joukot eivät osallistuneen hyökkäykseen.

Kun Judenits (Nikolai Yudenich) valkoinen armeija lähestyi Pietaria, siellä toimivasta Kansainvälisen Puna-Upseerikoulun muodostettiin 250 miestä käsittävä pataljoona. 

Tämän pataljoonan miehistön kokosi Suomalaiset politrukit, Eino ja Jukka Rahja. 
Näiden johtajien toimesta punaiset joukot onnistuivat tuhoamaan kolme lähestyvää liittoutuneiden panssarivaunua, pataljoonan tappiot oli 30 miestä.

Kolme päivää kestäneissä kiivaissa taisteluissa nämä 250 Suomalaista torjui Venäjän valkoisen armeijan 18.500 miehen, sekä kuuden Britti-tankin ja kahden Renault FT hyökkäykset Pietarin kaupunkiin.
Hyökkäys pysähtyi Pietarin kaupungin porteille, ulkopuolisille Pulkovin kukkuloille.

Puna-armeija sai lisää joukkoja suomalaisten punaisten avuksi ja kenraali Judenitsin joukot pakenivat Viroon jossa ne riisuttiin aseista. 

Eestiin perääntyneiden liittoutuneiden joukkojen ehjät tankit laivattiin Englantiin. 
Lenin johtamat puna-armeijan joukot yrittivät nyt vallata itsenäisyytensä julistaneet Viron, Liettuan, Latvian, mutta maat pystyivät torjumaan nämä hyökkäykset.



Näiden yritysten jälkeen Lenin suostui rauhaan baltian maiden kanssa vuosi 1920 ja tunnusti itsenäisyydet.  

Samana vuonna Suomi ja Neuvosto-Venäjä sopivat tarton rauhan jossa Suomen Neuvosto-Venäjä tunnusti suomen itsenäisyyden ja suomen itäraja linjat vahvistettiin.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hi, Rodger.
      Yes.
      Austin, armored car with citroen Kegresse roll system has suffered from a very

      Poista

Any explosive ammunition or empty cores, you can put in this.