10.6.1944 Pää-asema murtuu

Neuvostoliiton tykit alkoi tulittaa klo 5.00 aamu, 10.6.1944. suomen 4. armeijakunnan päälinjaa vastaan. Rumputuli syvyys etulinjasta 4-5 km syvyys.

Tulitukseen osallistui myös Leningradin alueen raskaa rannikkotykki patterit. Tämän
lisäksi 13. ilma-armeija maataistelu- (IL-2) ja pommikoneet iskivät etenkin suomen tykistön asemia esikuntia ja huoltoa vastaan.

Ensimmäisen kerran sodan aikana Neuvostoliitto käytti suomen rintamalla tykistön ja lentokoneiden yhdessä tekemää tuli-valmistelu menetelmää puolustus asemien murtamiseen.

Puolustus sai etulinjan eri osalle 125/tonnia-186/tonnia kranaatteja / yksi kilometri.
Tämä tykistön ja ilmavoimien yhteinen isku oli kokeilu, ja paljon voimakkaampi kuin
neuvostoliitossa olevia saksan joukkoja vastaan tehdyt tuli-iskut olivat olleet.

Tykkien määrä oli samaa luokkaan / rintamakilometri, kuin saksan joukkoja vastaan,
mutta tämän jälkeen neuvostoliitto käytti aina lento asetta yhteistyössä tykistön kanssa, joten kokeilu johti vakio menetelmään, jota käytettiin myös myöhemmin suomen muilla rintama lohkoilla, kuten Tali - Ihantala taistelussa.

Valkeasaaren lohkolla puna-armeijan joukkojen ylivoima oli pataljoonina laskettuna 36 jalkaväkipataljoonaa ja 12 panssaripataljoonaa, suomella oli (3) kolme.

Yhteenlaskettuna suomalaisten alivoima oli siis 18-kertainen. Tykistön osalta puna-armeijan joukot olivat myös täysin ylivertaisia, joten taistelun tulos oli käytännössä jo etukäteen varma.

Tätä 10.6. tuli-iskua antamassa oli 3000 tykkiä, kranaatinheitintä tai raketinheitintä, jokaisen kilometrin osalla tulitti neuvostoliiton tykistö jonka vahvuus oli 230 tykkiä jokaiselle etulinjan kilometrille, tykistö ampui yli 81 100 ammusta.

Tulituksen aikana kaikki miehistön suojat (korsut) puolustuslaitteet, taistelu haudat tuhoutui ja mies-tappiot kasvoi. Aikaisempi 9.6.1944 tehty hyökkäys oli ollut kuin lasten leikkiä tähän uuteen verrattuna.

Aamulla klo 7.00 alkoi panssarivaunujen tukema jalkaväki hyökkäys, joka aalto aallon
jälkeen vyöryi etulinjaa vastaan panssarivaunujen ja jalkaväen tiheänä laumana.
Hyökkäyksen painopiste oli Valkeasaari tie suunta ja kohdistui Jalkaväkirymentti 1:n
osalle, sen 1. ja 2. Pataljoonan asemia vastaan. Vain 20 minuutissa Neuvostoliiton 
30.Armeijakunta sen 63.Kaartin Jalkaväkidivisioona tunkeutui kilometrin leveydellä
suomen etulinjaan.  (Valkeasaari = campfire or white-island)

Puolustajat saarrettiin, tai vetäytyivät, panssarivaunut ja jalkaväki jatkoi hyökkäystä
tiheänä, yhtenäisenä massana, jota Everstiluutnantti Viljanen /Jalkaväki rykmentti 1.
ei enää pystynyt pysäyttämään. Tykistön ampumatarvikkeet olivat loppu, ekä lisää ollut mahdolista saada. 30.Kaartin Armeijakunta valtasi suomen tykistön tuliasemat.
--------------------------------------------
Kesäkuun 9. päivä oli vasta puna-armeijan valmisteleva hyökkäys, jossa se tunnusteli suomalaisten asemia ja pakotti 10. divisioonan reservit taisteluun. Varsinainen jalkaväen suurhyökkäys alkoi seuraavana aamuna kaksituntisen tulivalmistelun jälkeen. 

Valkeasaaren maastoa peitti 30 metriä korkea hiekka- ja pölypilvi, jonka yläpuolella leijui savumatto. (Nämä kuvaukset perustuvat silminnäkijöiden kokemuksiin, sillä taistelusta ei ole kuin yksi epäselvä valokuva). 

Nyt yleinen pakokauhu pääsi valloilleen. Monin paikoin suomalaiset eivät tehneet mitään vastarintaa. Silti lukuisat pesäkkeet ja yksittäiset sotilaat taistelivat katkeraan loppuun. 

Rintama luhistui T-34-panssarien vyöryessä esteettä tukilinjan läpi ja 10. D:n tykistön koko kalusto, 68 tykkiä, jäi vihollisen saaliiksi, koska vetohevoset ja traktorit olivat maatalous- ja linnoitustöissä. Neuvostojoukkojen hyökkäys eteni vauhdikkaasti. Panssarit raivasivat tietä jalkaväelle. Jalkaväki seurasi perässä tulittaen ja käsikranaatteja singoten.

Iltapäivällä 10. kesäkuuta 1944 JR 1 oli puolustuskyvytön. IV Armeijakunnan tykistöosasto oli luvannut toimittaa ammustäydennyksen Raivolan asemalle kello 12:een mennessä, mutta se ei koskaan saapunut perille. Rykmentti oli kärsinyt jo noin 900 miehen tappiot, 30 % koko vahvuudestaan. Puolet kaatui tai haavoittui, toinen puoli menetti hermonsa tai liittyi käpykaartiin. Kalustotappiot olivat talvi- ja jatkosodan suurimmat: iltaan mennessä Kannaksen 24 patteristosta oli menetetty seitsemää patteristoa vastaava kalusto, muun muassa molemmat järeät patteristot.
------------------------------------------------------------------
Muutama jäljelle jääneet pienet osastot ja monet yksittäiset sotilaat jatkoivat taistelua
viimeiseen asti, estäen täydellisen katastrofin syntymisen.  
Pakokauhun valtaama Jalkaväkirykmentti 1. sen pääosa vetäytyi Rajajoki sillan yli
jonka jälkeen 20% miehistö vahvuudestaan menettänyt rykmentti koottiin uudelleen. 

Rykmentti oli menettänyt 8 komppanian päällikköä kaatuneina, 4 oli vielä jäljellä.
Puolustus oli murtunut kaikkialla 10.Divisioonan kaistalla ja monet tykkipatterit oli
menettänyt kaiken kaluston.

Puolustukseen määrttiin Jääkäripataljoona 1. Jalkaväkirykmentti 1. sekä JR 200 :n
1.Pataljoona määrättiin taisteluun, niiden voidessa kuitenkin vain hieman hidastaa
Neuvostoliiton 30.Kaartin Armeijakunta hyökkäystä. Suomen joukot vetäytyivät Rajajoen yli, hyökkääjän panssarivaunut seurasi ja ylitti ehjäksi jääneen joki-sillan.

Etulinja oli murtunut 15 km leveydeltä, ja tämä tapahtui saman kaavan mukaan jolla
saksan rintama oli aina murtunut neuvostoliitossa tapahtuneiden taisteluiden aikana, ja tämä menetelmä oli myös seikka, josta saksan johto oli suomea varoittanut.

Tämän kaltainen tuli valmistelu on niin voimakas että sen torjumiseen tarvitaan sama kokoluokkaa oleva puolustus, eli yhtä voimakkaan tykistön ja ilmavoimien tuki, jotkapystyvät estämään jalkaväen ja  panssarivaunujen hyökkäykset.

Hyökkäyksen arviointia
Puolustus ei murtunut siksi, että suomalaiset olisivat vuodattaneet verensä kuiviin. Massiivinen tulisokki lamautti jalkaväen. Taukoamaton kranaattikeskitys mursi yksittäisten taistelijoiden henkisen kestokyvyn.

Neuvostoliittolainen sotahistorioitsija M. Frolov sanoo Valkeasaaren läpimurron olleen ”Suuren isänmaallisen sodan” neljäs isku Neuvostoliiton vapauttamiseksi. Kaikkiaan iskuja oli 10. Frolov väittää Kannakselle keskitetyn 5 500 tykkiä ja kranaatinheitintä sekä lähes 900 raketinheitintä. Frolovin mukaan neuvostotykistö ampui Rajajoen-Valkeasaaren alueelle 10. kesäkuuta 1944 354 000 kranaattia. Keskitys oli siis hänen mukaansa Leningradin rintaman suurin siihen mennessä.

------------------------------------------------------------------
Attack start 9.6.1944

Vyborg–Petrozavodsk Offensive
Part of World War II and the Continuation War
Soviet IS-2 tank destroyed in Karelia.
Date June 10 – August 9, 1944 Location Karelo-Finnish SSR, Leningrad Oblast Result Ceasefire, resulting in Moscow armistice
Belligerents
Finland  Germany	Soviet Union
Commanders and leaders
C.G.E. Mannerheim  Karl Lennart Oesch	Leonid Govorov  Kirill Meretskov
Strength
75,000 soldiers (initially) 268,000 soldiers (after reinforcements) 1,930 artillery pieces 110 tanks 248 aircraft	451,500 soldiers 10,500 artillery pieces 800 tanks 1,600 aircraft
Casualties and losses
18,000 killed 45,000 wounded 3,000 captured	Vyborg Offensive: Leningrad Front (10 June – 20 June) 6,018 KIA & MIA 24,011 WIA & sick. Svir-Petrozavodsk Offensive: Karelian Front (21 June – 9 August) 16,924 KIA & MIA 46,679 WIA & sick. Virojoki-Lappeenranta Offensive (Finnish estimate based on Soviet data): Leningrad Front (21 June – 15 July) 15,000 KIA & MIA 53,000 WIA & sick.[3] Baltic Fleet and Lake Ladoga/Lake Onega Detachments (Whole duration) 732 KIA & MIA 2,011 WIA & sick.

The Vyborg–Petrozavodsk Offensive or Karelian offensive was a strategic operation by the Soviet Leningrad and Karelian Fronts against Finland on the Karelian Isthmus and East Karelia fronts of the Continuation War, on the Eastern Front of World War II. The Soviet forces captured East Karelia and Viborg.
The operations of the strategic offensive can be divided into the following offensives:

Vyborg (10 June 1944 – 20 June 1944) by the Leningrad Front
Virojoki-Lappeenranta (21 June 1944 – 15 July 1944) by the Leningrad Front
Koivisto landing (20 June 1944 – 25 June 1944) by the Baltic Fleet
Svir–Petrozavodsk (21 June 1944 – 9 August 1944) by the Karelian Front
Tuloksa landing (June 23, 1944 – June 27, 1944) by the Soviet Ladoga Flotilla

In January 1944, Soviet forces raised the Siege of Leningrad and drove the German Army Group North to the Narva-Lake Ilmen-Pskov line. Finland asked for peace conditions in February, but the Parliament, Eduskunta considered the received terms impossible to fulfill. After Finland had rejected the peace conditions, and Germany denied the Soviets from the Baltic Sea at Narva,the Stavka (Main Command of the Armed Forces of the Soviet Union) started to prepare for an offensive to force Finland's exit from the war.

In order to destroy the Finnish Army and to push Finland out of the war, the Stavka decided to conduct the Vyborg–Petrozavodsk Offensive.The strategy called for a two-pronged offensive, one from Leningrad via Viborg to the Kymi river, and the second across the Svir River through Petrozavodsk and Sortavala past the 1940 border, preparing for an advance deep into Finland. The plan called for the Finnish army to be destroyed on the Karelian Isthmus, and the remains blocked against the western shore of Lake Ladoga between the two assaults and Lake Saimaa.

Finnish defensive positions. The Soviet offensive was stopped at the VKT-line.
The main strategic objectives of the offensive were to push Finnish forces away from the north of Leningrad, to drive Finland out of the war, and to create better conditions for a major offensive to the south against Germany.

The Finnish army had been preparing defensive fortifications since 1940, and three lines of defence on the Karelian Isthmus. The first two were the "Main line", which was constructed along the frontline of 1941, and the VT-line (Vammelsuu-Taipale) running 20 km behind the main line. These lines were reinforced with numerous concrete fortifications, but the work was still ongoing. The third line, the VKT-line (Viipuri-Kuparsaari-Taipale) was still on the drawing board and the construction of the fortifications began in late May 1944 at the Viborg sector of the line. 

At the northern bank of the Svir River (Finnish: Syväri) the Finnish army had prepared a defence in depth area which was fortified with strong-points with concrete pillboxes, barbed wire, obstacles and trenches. After the Winter War, the Salpa Line was built behind the 1940 border with concrete bunkers in front of the Kymi river.

To overcome these obstacles, the Stavka assigned 11 divisions and 9 tank and assault gun regiments to the Leningrad Front. That meant that there were 19 divisions, 2 division strength fortified regions, 2 tank brigades, 14 tank and assault gun regiments at the Isthmus, all of which included over 220 artillery and rocket launcher batteries (almost 3,000 guns/launchers). Around 1,500 planes from the 13th Air Army and the Baltic Fleet naval aviation also contributed to the operation which included surface and naval infantry units of the Baltic Fleet.

To the east of Karelia, the Stavka planned to use 9 divisions, 2 sapper brigades, 2 tank brigades and 3 assault gun regiments, raising the whole strength to 16 divisions, 2 fortified regions, 5 separate rifle brigades, 2 tank brigades, 3 assault gun regiments and 3 tank battalions. They were supported by Lake Ladoga and Lake Onega naval flotillas and the 7th Air Army.
                     
English heavy infantry tank "Churchill", comes to the Red Army on the Lend-Lease program

Vyborg Offensive
At the Karelian Isthmus front there were on average 120 Red Army artillery pieces for every kilometer, with up to 220 artillery pieces per kilometer on the breakthrough sector at Valkeasaari. In addition to heavy coastal artillery of the Leningrad area and the guns of the capital ships of the Baltic Fleet (Oktyabrskaya Revolutsiya, Kirov, Maxim Gorky) Stavka had also assigned heavy siege artillery (280 to 305 mm) to support of the attack.

On June 9, a day before the main Soviet offensive, the 1,600-strong 13th Air Army conducted a major aerial assault. At the same time, artillery units of the Leningrad Front and the Baltic Fleet shelled Finnish positions for 10 hours. The Finnish Army was in a well-fortified position, but the Soviet air attacks surprised the defending Finnish army and undermined its resistance causing many Finnish units to retreat and suffer from thousands of desertions.

Valkeasaari (White or campfire-island)
                     
                     American technology could be seen from Karelia

On June 10, the Soviet 21st Army spearheaded by 30th Guards Corps opened the offensive on the Valkeasaari sector which was defended by 1st Infantry Regiment of Finnish 10th Division. 

During the day, the Soviet units captured frontline trenches and destroyed fortifications, shattering the first Finnish defense line at the breakthrough sector.