Battle of Rovaniemi (Memorial day)

Lapin sota käytiin toisen maailmansodan aikana Suomen ja Saksan välillä pääasiassa Suomen Lapissa 15. syyskuuta 1944 – 27. huhtikuuta 1945.

Jatkosodan 4. syyskuuta 1944 sovittuihin aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Saksan ja Suomen välillä puhkesi Lapin sota. Saksalaiset katsoivat tärkeimmiksi tavoitteikseen Petsamon nikkelikaivosten tuotannon turvaamisen itselleen ja Pohjois-Norjassa olevien joukkojensa paluureitin varmistamisen.

Saksalaisjoukot ryhmittyivät uudelleen ja ryhtyivät vetäytymään ennalta valmistellun operaatio Birken mukaisesti. Armeija vetäytyi taistellen suomalaisjoukkojen tieltä pohjoiseen turvautuen samalla poltetun maan taktiikkaan. 

Talvella sota muuttui asemasodaksi Käsivarressa, kunnes viimeisetkin saksalaisjoukot huhtikuun lopussa 1945 vetäytyivät Norjan puolelle.

Varsinaista sodanjulistusta ei antanut kumpikaan osapuoli. Suomessa Paasikiven hallitus totesi maaliskuussa 1945 sotatilan vallinneen 15. syyskuuta 1944 lähtien ja vasta vuonna 1954 Tuomiojan hallitus totesi, että sotatila oli päättynyt.

Pohjois-Suomessa oli Saksan 20. vuoristoarmeijan joukkoja noin 213 000 miestä. Vastuualueenaan heillä oli 700 kilometriä pitkä rintamalinja Oulujoen korkeudelta Jäämerelle. Huomattava osa sotilaista kuului erilaisiin SS-muodostelmiin. Joukkojen komentajana toimi kesäkuussa 1944 kuolleen Eduard Dietlin jälkeen kenraalieversti Lothar Rendulic.
                
Miehistön lisäksi mukana oli esimerkiksi 32 000 hevosta tai muulia ja 17 500–26 000 moottoriajoneuvoa. Joukoilla oli varastoitu puolen vuoden tarve ammuksia, ruokaa, polttoainetta ja muita tarvikkeita yhteensä noin 180 000 tonnia pääasiassa Oulu ja Rovaniemi. 

Varastoja oli kuitenkin myös esimerkiksi Uhtuassa tuhannen kilometrin päässä Norjan rajasta.

Suomen armeijan päämajan tiedusteluosasto oli laatinut elokuussa 1944 raportin, jossa arvioitiin saksalaisjoukkojen vetäytymismahdollisuuksia. Raportin mukaan joukkojen evakuointi meriteitse kestäisi kaksi kuukautta, ja materiaalin laivaus vielä puoli vuotta lisää. Aikataulu arvioitiin kesäajaksi – talvella aikaa kuluisi huomattavasti enemmän.

Suomen III Armeijakunta
Suomen pohjoisia joukkoja, III armeijakuntaa, johti kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo. Suomalaiset keskittivät Pohjois-Suomeen syyskuun lopulla armeijakunnan esikunnan ja sen johtoon neljä divisioonaa ja kaksi prikaatia. Vahvuus oli kuitenkin yhteensä vain noin 30 000 miestä. 

Lapin sotaa on kutsuttu myöhemmin "lasten ristiretkeksi", koska Moskovan välirauhan perusteella Suomen armeija piti saattaa rauhanajan kannalle. Sodan kestäessä vanhemmat ikäluokat jouduttiin kotiuttamaan, ja loppuvaiheessa joukot muodostuivat varusmiehistä.

Lapin armeijalta puuttui heti alusta lähtien ilmatuki ja tykistö. Tykistön kuljettaminen oli mahdotonta saksalaisten tuhottua sillat ja tiet.           
                                                   
--------------------------------------------------------

Saksalaisjoukot

Pääartikkeli: Operaatio Birke

Saksalaisilla oli jo valmis suunnitelma, Operaatio Birke, joukkojen vetämisestä uusiin asemiin siltä varalta, että Suomi romahtaisi tai irrottautuisi sodasta. Joukot tuli vetää uudelle valmiiksi linnoitetulle linjalle Karesuvanto-Ivalo-Petsamo. Linja oli suunniteltu turvaamaan erityisesti Petsamon nikkelikaivosten tuotanto saksalaisille, mutta myös suojaamaan Norjan rannikon Valtatie 50:tä siinä tapauksessa, että Suomi romahtaisi.

Kuva: Generaloberst Lothar Rendulic tammikuu 1945

Kroatiaksi 'rendulit", 23. lokakuuta 1887 Wiener Neustadt, Itävalta-Unkari – 18. tammikuuta 1971 Eferding, kroaattisukua, ja itävaltalainen lakitieteen tohtori 

Suomalaisten katkaistua aseveljeyden saksalaiset käynnistivät Operaatio Birken, 4.9. ja ryhmittivät siihen liittyen nopeasti osan joukoistaan etelään suuntautuvalle rintamalle. Tarkoituksena oli muodostaa pääjoukkojen pohjoiseen siirtymistä turvaava linja. Oulujärven itäpuolelle muodostettiin taisteluosasto Ost, ja länsipuolelle Ouluun asti toimivana taisteluosasto West. 

Operation Tanne Ost

Operation Tanne Ost

20th Mountain Army (Wehrmacht)

Lisäksi Uhtua, siellä asemissa ollut kenraaliluutnantti August Krakaun johtama 7. Vuoristodivisioona komennettiin suojaamaan Kainuuta, Kiestingissä asemissa ollut eversti Matthias Kräutlerin Divisioonaryhmä Kräutler komennettiin vetäytymään Tornion ja Oulun väliselle rannikkoalueelle.

Pääjoukkojen vetäytymistä suojaamaan perustetut taisteluosastot olivat vahvasti aseistettuja ja motorisoituja. Osasto Westiin kuului 6. moottoroitu SS-jalkaväkipataljoona, 6. moottoroitu SS-pataljoona, 776. tiedustelupataljoona, 520. moottoroitu kenttätykistöpataljoona, kaksi panssaritorjuntakomppaniaa, moottoroitu pioneerikomppania ja ilmatorjuntapatteristo. 

Osasto Ostin ydin oli hiihtoprikaati, johon kuului kolme motorisoitua konekivääri pataljoonaa ja jalkaväkeä. Räjäytystehtäviä varten West sai välittömästi 4 400 ja Ost 
2 000 miinaa pioneeri komppanioilleen.

Saksan sotateollisuuden todettua nikkelivarastoja olevan jo tarpeeksi kotimaahan laivattuna Hitler antoi 3. lokakuuta käskyn luopua Petsamon kaivosten hallinnasta ja vetää armeija rakennetun puolustuslinjan sijaan Norjaan asti. Operaation peitenimi oli Nordlicht.

Vetäytymissopimus:

Suomen armeijan ja Saksan 20. Vuoristoarmeijan johdon välillä aloitettiin Rovaniemellä 11. syyskuuta 1944 neuvottelut saksalaisten rauhanomaisesta vetäytymisestä Suomesta. Neuvottelijana olivat Mannerheimin nimittämä everstiluutnantti Usko Sakari Haahti ja saksalaisten puolelta armeijakunnan komentajan kenraalieversti Lothar Rendulicin edustajana esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herman Hölter.

Haahti lensi Rovaniemelle 11. syyskuuta ja kaksipäiväisten neuvottelujen jälkeen laaditun sopimuksen mukaan suomalaiset antaisivat saksalaisten käyttöön 26 veturia ja 700 junavaunua evakuointia varten. Oulujoen sillat ja eteläpuoli jäisivät suoraan suomalaisille, ja taisteluosasto Westin tuli siirtyä joen pohjoispuolelle viimeistään 15. syyskuuta. Myös Toppilan satama jäisi suomalaisille, mikä oli saksalaisille hankala myönnytys, sillä satama oli tärkeä evakuoinnissa. Saksalaiset lupasivat myös jättää Oulu-Kajaani -radan ehjäksi, mutta räjäyttivät myöhemmin Kiehimän sillan.

                                       Saksan sotilaita ja aito lapinmies (Koltta)

Saksalaisten tarvetta vetäytyä ilman taisteluita lisäsi lokakuussa 1944 Neuvostoliiton käynnistämä voimakas hyökkäys Petsamon rintamalla. Saksalaisia huolestutti pelko jäädä pohjoisen venäläisten ja etelän suomalaisten väliin. Materiaalin ja miehistön evakuointi aloitettiin nopeasti; saksalaisten suurimmassa varuskuntakaupungissa Oulussa Tuiran rautatieasema ja Toppilan satama toimivat yötä päivää. 

Satamasta rahdattiin nelinkertainen määrä lastia päivässä sataman tavanomaiseen lastauskykyyn verrattuna. Omien joukkojensa avuksi saksalaiset palkkasivat paikallista väestöä lastaajiksi, lisäksi sotavankeja määrättiin pakkotyöhön satamaan. Hävikki oli melkoinen paikallisväestön salaa upottaessa salmeen lastia, jota sitten myöhemmin naarattiin ylös.

                

Oulun paikallinen komendantti majuri Krenzer lupasi sopimuksen mukaisesti, ettei kaupunkia tuhottaisi. Joukkojen vetäytyminen Oulusta tapahtui hyvässä järjestyksessä, joskin etenevät suomalaisjoukot ampuivat kaksi saksalaissotilasta joen eteläpuolella. Suomalaisjoukot saapuivat Ouluun 14. syyskuuta. Saksalaisilta jäi kaupunkiin muun muassa toista sataa hevosvaunua täynnä sotatarvikkeita. Toppilan satama oli täynnä tavaraa, josta siviilit ehtivät ottaa osansa.

--------------------

Suursaari

Pääartikkeli: Operaatio Tanne Ost

Varhain aamuyöllä 15. syyskuuta saksalaiset laukaisivat operaatio Tanne Ostin, maihinnousuyrityksen Suursaaren valtaamiseksi. Hyökkäyksen ensimmäiseen aaltoon osallistui noin 1 400 Wehrmachtin ja Kriegsmarinen sotilasta, mutta saaren suomalaisjoukkojen ja Neuvostoliiton ilma- ja merivoimien vastarinnan ansiosta maihinnousu epäonnistui, eivätkä toisen aallon kokemattomat Kriegsmarinen yksiköt päässeet maihin asti. Ensimmäisen aallon 1 400 miehestä noin puolet jäi suomalaisten vangeiksi. Saksalaisille Suursaaren valtausyritys oli poliittinen virhe, suomalaiset saivat sen ansiosta itselleen oivan propaganda-aseen.

Siilasvuo oli siirtynyt 26. syyskuuta Ouluun, jossa esikunta perustettiin Seurahuoneelle, nykyiselle kaupungintalolle. Päämaja oli perehdyttänyt hänet saksalaisten kanssa tehtyyn vetäytymissopimukseen ja sen aikatauluun. Siilasvuo näki kuitenkin taistelutoiminnan tarpeelliseksi. 

Otettuaan komennon 27. syyskuuta hän katkaisi heti kaiken yhteistoiminnan saksalaisten kanssa puhelinyhteyksiä myöten. 

Pudasjärven yhteenoton aikana 28. syyskuuta saksalaisten joukkojen komentaja Rendulic toimitutti suomalaisten Mikkelin päämajaan kirjeen, jossa esitti, että solmitusta vetäytymissopimuksesta pidettäisiin kiinni. 

Mukana oli karttaliite aikatauluineen. Kirje ei aiheuttanut Päämajassa toimenpiteitä, sillä sopimusta ei enää noudatettu.

Neuvostoliittolaiset seurasivat syysmanööverisopimuksen perusteella tapahtunutta vetäytymistä tarkasti, ja huomasivat ennen pitkää todellisten taistelujen puutteen. Valvontakomissio vaati suomalaisilta tiukempia otteita. 

29. syyskuuta valvontakomission edustajat saapuivat kenraalimajuri Sergei Tokarevin johdolla Päämajaan Mikkeliin. Vaadittuaan nähtäväkseen suomalaisten sotatoimisuunnitelmat Tokarev totesi, ettei uskonut sotaa johdettavan niin suurpiirteisillä papereilla ja vaati tehtäväksi yksityiskohtaiset hyökkäyssuunnitelmat. 

Vastedes valvontakomissiolle oli päivittäin toimitettava tarkka operatiivinen tilanneilmoitus, josta ilmeni joukkojen ryhmitys pataljoonan tarkkuudella, taistelut sekä sotavankien ja sotasaaliin määrä. Seuraavana päivänä Suomen hallitus sai Valvontakomission varapuheenjohtaja kenraaliluutnantti Grigori Savonenkovin kirjelmän, jossa vaadittiin suomalaisia aloittamaan aktiiviset sotatoimet saksalaisia vastaan viimeistään seuraavana aamuna. Venäläisille oli toimitettava sotatoimisuunnitelma. Mikäli ei ryhdyttäisi todellisiin taisteluihin saksalaisia vastaan, Suomi uhattiin miehittää.

Ensimmäiset aseelliset välikohtaukset: Pudasjärven välikohtaus ja Olhavan taistelu

Suomalaiset aloittivat Siilasvuon käskystä varsinaiset sotatoimet 28. syyskuuta yhteenotolla Pudasjärvellä Sillankorvan maastossa 20 km kunnan keskustasta Ouluun. Etenevien suomalaisten ja saksalaisten varmistusjoukkojen välille syntyi suomalaisten aloitteesta laukaustenvaihtoa. Kaksi saksalaissotilasta kaatui, neljä haavoittui ja kaksi joutui vangiksi. 

Seuraava välikohtaus syntyi seuraavana päivänä Olhavajoen sillalla, jonka suomalaiset yrittivät vallata ennen kuin saksalaiset pääsisivät räjäyttämään sillan. Yritys kuitenkin epäonnistui, ja viisi suomalaista kuoli, kolme heistä sillalla yrittäessään viime hetkellä purkaa räjähteitä, kun saksalaisten SS-Tiedustelupataljoona 6:n räjäytti panokset. Räjäytyksessä kuoli myös sillalla ollut saksalainen vartio.

Syyskuun 30. päivänä suomalaisten 6. divisioona ja Panssaridivisioona kohtasivat Pudasjärvellä ja jatkoivat kohti pohjoista Ranualle ja Posion kautta Rovaniemen suuntaan. Syksyn kosteuden pehmentämät tiet, saksalaisten miinoitteet ja infrastruktuurin hävittäminen tekivät etenemisestä hidasta, eikä varsinaisesta takaa-ajosta voida puhua.

 

Tornion maihinnousu (Röyttä)

                                              Life reporter tervehtii tornio satamassa

Suomalaiset iskivät saksalaisten selustaan tekemällä 1. lokakuuta Oulusta käsin uhkarohkean maihinnousun Tornioon. Tornionlaakson rajut taistelut kestivät noin viikon ja vaativat yli tuhannen sotilaan hengen. Tornion kaupunki vallattiin, ja tärkeät Tornionjoen sillat säilyivät ehjänä.

Tornion taisteluiden aikana saksalaiset ottivat Kemissä ja Rovaniemellä yhteensä 262 siviiliä panttivangeiksi, jotka he uhkasivat ampua, ellei sotavangeiksi saatuja saksalaissotilaita päästettäisi vapaaksi. Suunnitelma raukesi suomalaisjoukkojen komentaja Siilasvuon tiukkaan vastaukseen; minkäänlaisiin myönnytyksiin tai sopimuksiin saksalaisten kanssa ei suostuttu. Saksalaiset vapauttivat vangit myöhemmin vahingoittumattomina vetäytyessään Jaatilasta Rovaniemen lähistöltä.

Saksalaisten viivytystaistelut:

Suomalaisjoukkojen eteneminen oli hidasta muun muassa tuhottujen siltojen vuoksi.

Sota jatkui etenevien suomalaisjoukkojen kannalta raskaana takaa-ajona. Saksalaiset pyrkivät viivyttämään suomalaisten etenemistä teiden varrelle ennalta linnoitetuissa ja varustetuissa viivytysasemissa, kunnes Norjaa kohti vetäytymissuunnitelmien Birken ja Nordlichtin mukaan matkanneet pääjoukot olivat ehtineet riittävän kauas. Tulivoimaiset jälkivarmistusjoukot pysäyttivät suomalaisten etenemisen. Suomalaiset joutuivat tiedustelemaan ympäristön ja ryhtyivät tiettömän maaston kautta tekemään uuvuttavia koukkauksia saksalaisten selustaan. 

Yleensä soisessa korpimaastossa voitiin ottaa mukaan vain kevyt aseistus. Motorisoidut nopeat saksalaisjoukot irtautuivat tällöin viime hetkellä kohti seuraavaa valmiiksi linnoitettua viivytysasemaa, jossa asetelma toistui. Viimeinen poistuva ryhmä räjäytti valmiiksi panostetut sillat ja tierummut. Suomalaisten raskas aseistus ja huolto jäivät jälkeen tuhottujen tieyhteyksien vuoksi. Joukkojen muonitus perustui pitkälti näkkileipään ja veteen, ampumatarvikkeista oli jatkuva pula. Miinavaara vallitsi kaikkialla.

Rintama jakaantui kolmeen osaan: Tornionjokilaakso lännessä Ruotsin rajan kupeella (Tornio, Ylitornio, Kolari, Muonio), Keski-Lappi (Pudasjärvi, Rovaniemi) ja itäinen rintama (Taivalkoski, Kuusamo, Kemijärvi). Rovaniemen jälkeen keskinen rintama jakaantui pääteiden mukaisesti: Muonio-Sodankylä -linjan pohjoispuolella taisteluita käytiin kahdella rintamalla, Käsivarren Lapissa ja Sodankylä-Ivalo-Inari -suunnalla. Merkittäviä taisteluita olivat suomalaisten toteuttama Kemin valtaus 7.–8. lokakuuta, Ylimaan (7.–10. lokakuuta) ja Taipaleenkylän viivytystaistelut 12.–14. lokakuuta, Rovaniemen valtaus 16.–17. lokakuuta, Tankavaaran taistelu 23.–31. lokakuuta, sekä Muonion taistelu 26.–30. lokakuuta.

Rovaniemen valtaus:

Suomalaisjoukot lähestyivät Rovaniemeä neljän taisteluosaston voimin. Osasto Kurenmaa eteni Pöykkölään ja osasto Hanste Kemijoen yläpuolista jokivartta pitkin 14. lokakuuta Pullinrantaan, josta joukot etenivät Katajarannalle asti. Saarenkylään joukot pääsivät seuraavana päivänä. Kemin suunnasta maantietä ja rautatielinjaa pitkin edennyt taisteluosasto Halsti saavutti kauppalan ympäri kulkevat saksalaisten Ringwall-puolustusasemat 16. lokakuuta. Neljäs osasto, Loimu, juuttui Kemintietä edetessään taisteluun saksalaisten Kuolakankaalle rakentaman puolustusaseman luo. Saksalaisten vetäydyttyä suomalaisjoukot valtasivat kauppalan 17. lokakuuta 1944.

Neuvostojoukot Suomessa:

Neuvostoliittolaiset joukot etenivät saksalaisten perässä Suomen puolelle Suomussalmelle ja Kuusamoon asti, joista ne poistuivat marraskuussa. 
Pois lähtiessään venäläiset joukot ryösti ja tyhjensi suomussalmi ja kuusamo kylät.

Petsamoon ja Pohjois-Norjaan kohdistuneen neuvostohyökkäyksen joukot etenivät Petsamosta Ivalon tienhaaraan asti, kuitenkin vasta saksalaisten vetäydyttyä. 

Ivalosta neuvostojoukot poistuivat vasta syyskuussa 1945.

                                   

Suomalaissotilaat nostavat lipun kolmen valtakunnan rajapyykille Lapin sodan päätyttyä 27.4.1945  (Norja-Ruotsi-Suomi raja)

Saksalaisjoukot jättivät Sturmbock-linjan taisteluitta 10. tammikuuta 1945 ja vetäytyivät Lyngen-asemiin, jotka sijaitsivat pääosin Norjan puolella. Puolustuslinjan toinen reuna ylettyi Suomen puolelle Kilpisjärvelle. Suomalaiset seurasivat, mutta eivät hyökänneet asemia vastaan.

Lapin sodan päättymisen vuosipäivää, 27. huhtikuuta, on vietetty vuodesta 1987 kansallisena veteraanipäivänä.

Välirauhan valvontakomissiossa neuvostoliittolaiset painostivat Suomea käymään aktiivista sotaa myös ilmassa. Toisaalta valvontakomission varapuheenjohtaja Grigori Savonenkov antoi suomalaisille lupauksen neuvostoilmavoimien puuttumisesta tilanteeseen tarpeen vaatiessa. Lupaus käsitti ilmatukea, tiedustelu- ja pommituslentoja. 

Neuvostokoneet tekivät syyskuun ajan tiedustelulentoja Lapin ilmatilaan, Pohjanlahdelle asti. Taistelujen puhjettua neuvostoilmavoimat lisäsivät tuntuvasti toimintaansa, 15. lokakuuta Suomen Ilmavoimat raportoivat Pohjois-Suomessa havaitun 43 neuvostokonetta.

                   

Tappiot eivät loppuneet sodan päättyessä. Saksalaiset asettivat maastoon huomattavan määrän räjähteitä turvatessaan vetäytymistään miinasuluilla. Miinoitteet aiheuttivat vakavia siviiliuhreja vielä vuosia sodan jälkeen, viimeiset 1970-luvulla. Vuoteen 1973 mennessä räjähteitä oli raivattu yhteensä 1 142 000 kappaletta, ja yksittäisiä räjähteitä löytyy yhä vielä yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Rovaniemen Norvajärvellä on 1963 käyttöön otettu lähinnä Lapin sodassa kaatuneiden saksalaisten sotilaiden hautausmaa.

Sodan erityispiirteitä:

Lokakuun 9. päivänä 20. Vuoristoarmeijan komentaja kenraalieversti Lothar Rendulic antoi käskyn poltetun maan taktiikasta. 

Käskyä oli valmisteltu jo pitkään: aikaisemman komentajan kenraalieversti Eduard Dietlin käskystä oli laadittu jo vuonna 1942 suunnitelma Pohjois-Suomen infrastruktuurin tuhoamisesta tarpeen vaatiessa. Sillat, tiet, rakennukset ja myös kaikki siviilikohteet tuhottiin joukkojen vetäytyessä. Tornionjokilaaksossa kylien tuho jouduttiin kokemaan rankalla tavalla: evakkoon lähteneet asukkaat seurasivat kotitalojensa polttamista Ruotsin puolelta Tornionjokea.

Saksalaisten tuhoamistaktiikka oli perusteellista ja järjestelmällistä. Rakennukset ja liikenneyhteydet hävitettiin tai miinoitettiin. Rautatiestä käyttökelvottomaksi joutui 471 kilometriä. Maantieverkostoa miinoitettiin tai räjäytettiin kulkukelvottomaksi 9 500 kilometriä. Kaikki lossit laitureineen, 675 siltaa ja noin 2 800 maantierumpua tuhottiin. Puhelin- ja lennätinlinjoja tuhottiin eri asteisesti 3 700 kilometriä.

Pienempien kylien lisäksi vilkas Rovaniemen kauppala tuhottiin käytännössä kokonaan: rakennuksista säästyi ainoastaan noin kymmenesosa. Rakennukset tuhottiin käyttötarkoituksesta välittämättä: jopa Rovaniemen, Enontekiön, Kemijärven, Turtolan ja Kuusamon kirkot poltettiin. 

Tuhoamatta jäi vain muutama kylä – Pelkosenniemi Suvanto säästyi kokonaan, samoin Rovaniemi maalaiskunta Niesi.

Lapin sodassa hävitettiin noin 18 000 rakennusta. Lapin läänissä tuhottiin kaikkiaan noin 14 900 rakennusta, arvioilta 40–46 % koko läänin rakennuskannasta. Taajamista pahiten tuhoutui Savukoski, jonka rakennuksista hävitettiin 95 prosenttia. 

Rovaniemi ja Enontekiö rakennuksista tuhottiin 90 %. Sodankylä, Kolari, Turtola (nykyisin Pello), Muonio ja Salla tuho prosentti vaihteli noin 60–75 % välillä. Oulun läänissä tuhoutui noin 3 100 rakennusta, pahiten kärsi Kuusamo, jonka rakennuskannasta hävisi 65 prosenttia.

                                       Eversti Puroma (edessä) ja esikunta.

Pitkästä aseveljeydestä huolimatta kyseisten lehtien kirjoittelussa ei Lapin sodan aikana esiintynyt juuri minkäänlaista saksalaisten puolustelua tai Suomen harjoittaman politiikan arvostelua. Samaan aikaan sotasensuuri kuitenkin höllentyi koko ajan, joten mahdollisuuksia kritiikkiinkin olisi ollut. Heti Suursaaren taistelusta ja Tornion maihinnoususta lähtien lehdet arvostelivat saksalaisten toimia erittäin rajusti. Yleisesti esitetty Rovaniemen tuho suhtautumisen käännekohtana ei enää vaikuttanut lehtien kirjoittelun sävyyn mitenkään, vaan paremminkin kirjoittelu alkoi vähentyä jo hieman ennen Rovaniemen valtausta.

-----------

Lapin jälleenrakennus:

Miinanraivaus

Saksalaiset olivat asentaneet Lappiin runsaat miinoitteet. Aluksi raivaus pyrittiin suorittamaan armeijan vakinaisen väen pioneerikunnan voimin. 

Kesän 1945 alussa perustettiin erillinen Pohjois-Suomen miinanraivausorganisaatio, johon palkattiin siviiliväestöä. Enimmillään henkilöstöä oli 1500 raivaajaa. Vahvuutta vähennettiin asteittain, mutta organisaatio toimi vuoteen 1952.

Raivaustyö suoritettiin käsin miinaharavalla ja piikkitutkaimella. Suojavarustus oli puutteellista, raivaajilla oli kasvojen suojana suojalasit ja metalliverkkosilmikko. Varsinkin työn alkuvaihe vaati suuret tappiot: raivaustyössä menetti henkensä yhteensä 72 ja haavoittui 141 raivaajaa. 

Noin 600 varusmiesraivaajasta menehtyi 28 ja haavoittui 43.

Vuoteen 1973 mennessä saksalaisten jäljiltä Lapista oli kaikkiaan raivattu yli 800 000 ammusta, noin 70 000 miinaa ja 400 000 muuta räjähdettä, yhteensä 1 142 000 kappaletta. Yksittäisiä räjähteitä löytyy yhä vielä yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Evakoiden paluu ja asuttaminen:

Yli 100 000 lappilaista pakolaista palasi sodan jälkeen takaisin kotiseudulleen. Monet olivat hävityksessä menettäneet kaiken. Läänin karjasta menetettiin yli kolmannes, 

25 000 päätä. Saman verran hävisi poroja. Osa perheistä saattoi jatkaa elämäänsä tuhoamatta jääneissä saunoissa tai navetoissa. 

Jälleenrakentaminen oli mittavaa: kaikkiaan Lapin läänissä rakennettiin yli 20 000 rakennusta. Erityisesti asuntotilanne oli pitkään vaikea ja rakennus materiaaleista oli huutava pula.

--------------------------------
                                
          General Hjalmar Siilasvuo (rear) ja General Nikolaus von Falkenhorst

The Battle of Rovaniemi was an event during the 1944 Lapland War. The actual fighting between the components of the Finnish Armoured Division and Finnish 3rd Division against the troops of the German Twentieth Mountain Army took place at the vicinity of the town of Rovaniemi. The notoriety of the encounter derives from the near total destruction of the town.                                                         

Battle of Rovaniemi
Part of the Lapland War of World War II
The town of Rovaniemi destroyed by the Germans
Date October 12–13, 1944 Location Rovaniemi, Finland Result German retreat
Belligerents
Germany	Finland
Commanders and leaders
Henrik Saussel	Ruben Lagus
Strength
500 men 3 tanks	1,500 men 20 tanks
Casualties and losses
52 dead 164 wounded 9 missing 1 tank	36 dead 101 wounded 4

The town of Rovaniemi was the capital of Lapland, the northernmost province of Finland. During the Second World War it was an important transport hub since it lay on the road to the Petsamo area and the only free port in the north, Liinahamari.
When the Continuation War between Finland and the Soviet Union started in 1941, the Finnish government allowed German troops from the German 20th Mountain Army in Norway to be stationed in Lapland to help defend the long border. The objective of the Germans was to control the nickel mines in Petsamo and to conquer the Russian port of Murmansk, cutting the Soviet Union off from Allied supply convoys. Rovaniemi was the German HQ in Lapland and also the base of Luftflotte 5 of the Luftwaffe.

Relations between the German garrisons and the local populace in Lapland were generally cordial during the war. However, when the Finns signed a separate peace with the Soviet Union, relations soured. The Germans had some 200,000 troops in Finland and they were still at war with the Russians. The Soviet Union demanded that the Finns remove all German troops from their territory in two weeks, which was a logistical impossibility. 

Rovaniemi was a critical transportation nexus in Lapland through which the sole railroad and several of the main roads passed making controlling it very important to the German evacuation effort.

Already on 1 October Finns did moved against the Germans in the Kemi-Tornio region to convince the Russians of their intention to live up to the treaty. Simultaneously Finnish forces started advancing also along other roads towards north. The Finnish armoured division started its to advance north in the direction of Rovaniemi from direction of Ranua. Also once the fighting in Tornio region had ended Finnish 3rd Division's started to advance towards Rovaniemi on the road running alongside the Kemijoki river.

                                                Colonel Wulf jumps 

Though Finnish forces advancing along the Kemijoki river were unable to advance swiftly enough to engage Germans same did not held true for the Finnish forces advancing from Ranua. Germans used a preset timetable for determining when ground should be given in order to maximize effectiveness of the evacuation and this called for the German force (218th Mountain Regiment) to delay Finnish advance. Finnish and German forces clashed several times along the road, first at Ylimaa and later at Kivitaipale without decisive results.

Retreating German forces utilized scorched earth tactics, and though initially German General Lothar Rendulic ordered only the public buildings in Rovaniemi to be destroyed, on 13 October 1944 the German army received orders to destroy all the buildings in Rovaniemi, only excluding hospitals and houses where inhabitants were present. While the German rear guard was going about the destruction, an ammunition train in Rovaniemi station exploded and set fire to the wooden houses of the town. The German troops suffered many casualties, mainly from glass splinters. A Finnish commando unit claimed to have blown up the ammunition train and may well have been the primary cause of the town's ruin. The cause was then unknown and generally assumed to be the deliberate intent of Rendulic. During these hostilities 90% of all the buildings in Rovaniemi were destroyed.

On 14 October the first Finnish forces reached the vicinity of Rovaniemi. These consisted of the troops of Jaeger Brigade (part of the Finnish Armored Division) advancing from Ranua. Finnish forces found out that one of bridges crossing the Kemijoki river was still intact and moved to capture it. German failure to demolish the bridge was due to the detonation of an ammo train at Rovaniemi station which exploded with enough force that in addition to devastating most of the town it also threw the explosives Germans had planned to use for destroying the bridge into the river even though the station was 3 km away. Finnish forces reached the bridge while it was intact however German rearguard managed to push Finns off the bridge long enough for the demolition. This stranded the Jaeger Brigade on the southern side of the river opposite of the withdrawing Germans since there were no other immediate means for crossing the river.

Next Finnish unit to arrive was the 11th Infantry Regiment advancing along the road on the northern side of Kemijoki river on 15 October 1944. Its commander decided to encircle the remaining Germans and moved to cut the road leading from Rovaniemi towards Kittilä. Fortunately for the single German battalion (II of 12th SS Mountain Jaeger Regiment) Finns were at low on munitions and unable to support the encircling units which allowed the German battalion to escape nearly unscathed.

                               Santa Claus + reindeer on the lake ice

Fighting near Rovaniemi achieved very little on either side. Most notable part of the fighting is the devastation inflicted to the town just prior to the fight. With the German rear guard troops still in town, during the controlled destruction of governmental buildings fire was spread to the wooden houses in rapid progress despite German attempts to prevent it. The German troops suffered many casualties, mainly caused by glass splinters.
--------------------------
                          Wikipedia story: Lapland War    

Lapland War Part of Arctic Theater of World War II German withdrawal From Finland 1944 Date 15 September 1944 – 25 April 1945 (7 months, 1 week and 3 days) Location Lapland, Finland Result Finnish victory Belligerents  Germany  Finland  Soviet Union (air support) Commanders and leaders  Lothar Rendulic  Matthias Krautler  August Krakau  Hjalmar Siilasvuo  Aaro Pajari  Ruben Lagus Strength 214,000[a][1] 75,000[b][2] Casualties and losses ~1,000 dead ~1,300 POW ~2,000 wounded[3] 774 dead 262 missing 2,904 wounded[3]