Ruutiaseet / Fire Lances / Powder guns

Ensimmäiset käyttöön otetut ruutiaseet (käsiaseet) olivat vaasin tai kirkonkello mallin
muotoisia tykkejä joiden ammuksina käytettiin pyöreitä kiviä pikkukiviä tai yksi suuri pyöreä kivi. Tykkien valaminen samalla menetelmällä kuin kirkon kello, vaati liian paljon rahaa ja ammattitaitoa ja valmistus menetelmä oli hyvin hidas. 

Tämän jälkeen alettiin käyttää menetelmää jossa pitkiä suoria rautatankoja alettiin liittää sivuilta yhteen, vierekkäin putkeksi ja vahvistettiin koko pituudelta vanne vahvistuksella, jonka jälkeen ne ahjohitsaus menetelmällä liitettiin yhteen ja saatiin yhtenäinen putki. Näin syntyneet aseet ovat varhaisen tykki historian alku.

 

Pian valmistettiin pienempiä ns. käsikanuuna versioita, jotka olivat ensimmäiset ruuti aseet, joita otettiin käyttöön. Tavallisesti ne olivat suoria pronssiputkia, jotka oli liitetty
lyhennettyyn keihään tai hilparin varteen vyö liitoksilla. Se ladattiin ruudilla ja kuulalla

ampuja tuki puu varren kainaloon, ripautti ruutia sankkireikään ja sytytti luutulla, joka oli salpietarissa uitettu pellava naru, tai hehkuvalla raudalla. Laukaisemisen suoritti yleensä ampujan avustaja, ampujan vain tähdätessä. Aseiden kaliiberi oli n. 18 mm.

Näiden aseiden käyttäminen  hyvin rajallista, niitä oli hankala kuljettaa, hitaita ladata
ja niillä oli vaarallista ampua, niiden saadessa tuhoa aikaan ampujien keskuudessa enemmän kuin vihollisessa. Pronssivalu ei kestänyt vaan ase räjähti usein ampujan kädessä. Aseen eteen lisättin koukku, jolla ampuja voi tukea asetta tähtäämisen helpottamiseksi muuriin harjaan tai puun oksaan.

Aseiden osumistarkkuus oli huono alhaisen lähtönopeuden n. 100 m/s ja ammuksen löysä sopivuus piippuun rajoittivat osumistarkkuutta, joka keskimäärin 20-30 metriä.
Seuraavat 200 vuotta kului paremman sytytys järjestelmän kehittämiseen.
                                        

Hakapyssy (hollanti Haakbus, saksa Hackenbuschse, ranska h/arquebus) lunttulukko
1400 luvun puolivälissä käyttöön otettu lunttu lukko antoi ampujalle mahdollisuuden laukaista ase yksin ja omatoimisesti liipasimeen kiinnitetyn lunttunarun avulla.Asetta kutsuttiin hakapyssy edessä olevan koukun ansiosta tai lunttupyssyksi, joka tuettiin erilliseen tukikoukkuun jota ampuja kantoi mukanaan.

Seuraava kehittynyt versio / malli käsiaseesta oli rataslukko pistooli 1500 luvulla. Aseelle nimen antanut ratas hankaantui pyöriessään rikki kiisun palaan, synnyttää kipinäsuihkun joka sytyttää sankkiruudin, ja tämä sankkiruuti sytyttää piipussa olevan ruudin. Näissä enimmäisissä pistooli aseissa käsikahva oli suora, ja liipasin kuin varsijousen ja asetta voitiin käyttää nuijana kahvasta kiinni pitäen. Osumistarkkuus oli hyvä tämän kaltaisessa aseessa vai hyvin lyhyeltä etäisyydellä.

1500 luvulla luultavasti hollannissa kehitetty sieppolukko oli pitkä askel ruuti aseiden kehityksen edistäjä. Se perustui piikiven ja tulu raudan käyttöön, samaan jota tuolloin käytettiin yleisesti takkatulen tai hellatulen sytyttämiseen. Sopivan muotoinen piikiven pala laitettiin hanan leukojen väliin ja kiristys ruuvi kiinni. Aseen hana oli jousi kiinnitys joka liipasimesta vedettäessä iski eteenpäin ja siihen kiinnitetty piikivi iski sankkipannun jousi kuormitettuun tukirautaan. 

Sankkipannu oli yhteydessä aseen piipun panoskammioon sankkireiän välityksellä. Piikiven sytyttämä sankkiruuti sytytti sankkireiän kautta piipussa olevan ruutilatauksen. Tulirauta voitiin kääntää eteen vahingon laukauksen välttämiseksi, aseen ollessa ladattu. Sytytys järjestelmän kehittyessä myös osumisen tarkkuus haluttiin parantaa. Rihla, piipun sisään leikkaamalla tehty pituus suunnassa kiertyvä vierekkäin oleva uritus joka kehitettiin saksassa 1500 luvulla, paransi aseen osumatarkkuuden huomattavasti.

Sileäpiippu aseella ammuttaessa luoti kääntyi lentäessä painavin kohta eteenpäin ja tämä teki osumisesta epätarkan ja lyhensi luodin lentomatkaa. Rihlaus pakottaa luodin pyörivään liikkeeseen jossa lentoradan suunta toimii akselina ja pyöriminen tekee/saa
tämän gyroskooppisen liikkeen ansiosta luodin lennosta vakaan.

Kivääri tuli suomeen saksan gewehr / ruotsin gevär sanoista. Keskiyläsaksan gewer 
vanhan yläsaksan giwer.  Wehr sana tarkoittaa vastarinta, puolustus, puolustuskeino tai taistelujoukko samoin kuin nämä vanhat gewer - gewir sanat alunperin tarkoittaa.
Kiväärit jaettiin Obergewehr / ylikivääri ja Untergewehr / alikivääri kahteen luokkaan.
Myöhemmin näitä kutsuttin feuergewehr / tulikivääri ja kleines gewehr pieni kivääri.

Sieppolukkoisesta rihlatusta musketista kehittyi 1600 luvun alussa piilukko kivääri, joka siis edelleen oli musketti. Piilukko dominoin aseiden sytytys järjestelmää seuraavat 200 vuotta, kunnes nallilukko syrjäytti 1800 luvulla sieppolukon. Piilukon ensi muoto löytyy espanjassa kehitetystä ns. Miguelet lukosta, jossa sankkipannun kansi ja tulirauta yhdistettiin samaksi, yhdeksi kappaleeksi. Kansi avautui vauhdilla automaattisesti auki, kun hana iski tulirautaan liipasinta painettaessa. 

Syttymisnopeus ja mekanismin varmuus paranivat tällä menetelmällä huomattavasti.
Puhtaan piilukon kehittäjäna mainitaan Lisieux Normandia asuva Martin le Bourgeoys
joka paljasti keksinnön 1600 luvun alussa Ranskan hovissa. Vuosisadan puoliväliin ehdittäessä noin puolet eroopasta kopioi hänen kehittämäänsa piilukkoa.

Piilukon toiminta. Hanan viritys sai samalla akselilla olevan viritys rattaan painamaan litteän V-jousen pidempää päätä ylös. Samalla vire kynsi otti ensin rattaan varmistus, sen jälkeen jännitys kynnykseen. Liipasin veto vapautti viritys kynnen joka vapautti hanan iskemään eteenpäin. Tämä iskuliike oli pysty suunta kun se Miguelet lukossa oli vaakasuora. Kun piikivi iski tulirautaan samalla avautui sankkipannun kansi, kipinä ryöppy pääsi vapaasti sytyttämään piipussa olevan ruuti latauksen.

Piilukkoon tehtiin lukuisia muutoksia sen 200 vuotta kestäneen valtakauden aikana, mutta ne olivat hyvin pieniä, mikä selittää alkuperäisen toiminnan saavuttaman menestyksen. Muutokset olivat haaste asesepille jousikoneiston voimien sekä kiven iskukulman keskinäisen tasapinotuksen löytämiseksi. Aseseppien ammattitaidon vaihtelu merkitsi suuria vaihteluja aseiden luotettavuuden välillä.

Seuraava kehitys vaihe olikin nalli sytytyksen keksiminen, joka muutti  tuliaseiden sekä etenkin niiden ammusten kehittymiseen, joka johti nykyiseen patruunaan.