10.3.2014

Lebedenko tank

Ehkä kaikkein oudoin panssarivaunun "kehitelmä" oli N Lebedenkon "Tzar" tankki.
Vaunu suunniteltiin jo 1915 ja sitä alettiin rakentaa saman vuoden aikana.

                           
Vaunun oli tavallaan looginen, se muistutti suuren tykin lavettia.
Ensin tehdyssä ja kesken eräiseksi jääneessä 1915 vaunussa oli vain yksi suuri torni keskellä. Tankki painoi 40 tonnia.

Kun se lopulta valmistui kokonaan siinä oli kaksi tornia ja tykit sivuilla kuten Mark-V tankissa. Näiden lisäysten ansiosta vaunu painoi nyt 60 tonnia, kun myös moottorit vaihdettiin tehokkaampiin. Tästä syystä myös paino lisääntyi takana olevan pienen ohjaavan pyörän päälle. 

Vaunun edessä, sen molemmilla sivuilla oli suuri, noin 10 metriä korkea pyörä. 
Kummankin pyörän moottori oli alas ammutusta zeppelin ilmalaivasta saatu Maybach,
200 hv / 145 kw moottori. Vaunun takana oli pieni 1,5 metriä korkea ohjaava pyörä.    

                        
Pyörien takana keskinapa kohdalla molemmat puolet oli yksi 9 paunan tykki ja tankin keskellä pyörivässä tornissa tankin pää-ase, 6 paunan tykki sekä konekiväärit eteen
ja sivulle suunnattu. 
Vaunun alapuolella saman lainen pyöreä torni, jossa konekivääri joka suuntaan.

Vanu koottiin valmiiksi 1917 vuoden aikana. Sen aseistus ajateltiin kaksi tykkiä sekä useita konekivääreitä. Sen nopeus oli n 20 km/h. 
Tankki oli 17 metriä pitkä ja 12 metriä leveä. Tankki painoi nyt noin 60 tonnia.

                              

Suurena salaisuutena 1917 valmistunut tankki oli koe ajossa, jolloin takapyörä todettiin liian pieneksi ja tankin ohjaaminen oli vaikeaa, tankki juuttui helposti ojaan tai muuhun esteeseen juuri pienen takapyörän ja väärän painon jakautuman johdosta, ja kun se onnistui nousta ojasta suuret pyörät murskasi taloja alle, ja aiheuttaen paljon muita vahinkoja. Syy hallitsemattoman ohjaus, liian pienen takapyörän johdosta.

Koe ajon jälkeen tankkia ei enää käytetty. Tankki romutettiin lopullisesti 1923 aikana.
Ainoa mikä tankista jäi jäljelle, on vain erittäin harvinainen valokuva.
----------------------------------------------------------
The Tsar Tank (Russian: Царь-танк), also known as the Netopyr' (Нетопырь) which stands for pipistrellus (a genus of bat) or Lebedenko Tank (танк Лебеденко), was an unusual Russian armoured vehicle developed by Nikolai Lebedenko (Николай Лебеденко), Nikolai Zhukovsky (Николай Жуковский), Boris Stechkin (Борис Стечкин), and Alexander Mikulin (Александр Микулин) from 1914 onwards. 

The project was scrapped after initial tests deemed the vehicle to be underpowered and vulnerable to artillery fire. It differed from modern tanks in that it did not use caterpillar tracks—rather, it used a tricycle design. The two front spoked wheels were nearly 9 meters (27 feet) in diameter; the back wheel was smaller, only 1.5 metres (5 feet) high, triple wheel, to ensure maneuverability. 
                           File:Tsar tank model.jpg
The upper cannon turret reached nearly 8 metres high. The hull was 12 metres wide with two more cannons in the sponsons. Additional weapons were also planned under the belly. Each wheel was powered by a 250 hp (190 kW) Sunbeam engine.

The vehicle received its nickname because its model, when carried by the back wheel, resembled a bat hanging asleep.


The huge wheels were intended to cross significant obstacles. However, due to miscalculations of the weight, the back wheel was prone to getting stuck in soft ground and ditches, and the front wheels were sometimes insufficient to pull it out. This led to a fiasco of tests before the high commission in August 1915. 

The tank remained in the location where it was tested, some 60 kilometres from Moscow until 1923 when it was finally taken apart for scrap.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Any explosive ammunition or empty cores, you can put in this.