28.2.2014

Mark-I Tank "Big Willie"

Mark-I  / Centipede /  Mother 

                   

Alkuperäinen Mark I "Mother" ('äiti') kehitettiin Little Willie -koevaunusta, jota brittiarmeija testasi vuonna 1915. Vaunun koeajot osoittivat sen liian hitaaksi ja siinä kokeiltu rungon päälle sijoitettu tykkitorni siirsi sen painopisteen liian korkealle.
                              
Britti-amiraliteetti nimesi Mark I:n alkujaan "maalaivaksi", mutta sotasalaisuuden säilyttämiseksi vaunuja nimitettiin "vesitankeiksi".

Mark I:stä kehiteltiin sodan aikana useita paranneltuja versioita. Panssarivaunun käyttöönotolla haluttiin murtaa ensimmäisen maailmansodan vuosia jatkunut asemasotavaihe.

Mark I näyttää sivulta katsottuna suunnikkaalta, ja sen ohjausjärjestelmä perustui nykyisten panssarivaunujen lailla oikean ja vasemman telaketjun välisen pyörintänopeuden vaihteluun. Vaunu pystyi ylittämään melko vaikeitakin esteitä, kuten piikkilankoja ja juoksuhautoja, ja suojasi miehistöä kevyiden aseiden tulelta.

Vaunuja rakentaneen William Foster & Co. Ltd:n työntekijöille uskoteltiin, että he rakensivat vedenkuljetusajoneuvoja Mesopotamiaan sijoitetuille brittijoukoille.

Suunnikkaan muotoisella Mark I:llä oli alhainen painopiste ja pitkä telapituus, joiden ansiosta se pysyi hyvin pystyssä ylittäessään kumpareita ja kuoppia sekä juoksuhautoja. 

Mark I:stä oli kaksi aseistukseltaan toisistaan eroavaa mallia, "Male" ja "Female" (Uros ja Naaras).

                     

 "Uros"-mallin aseistuksena sen sivu-ulokkeissa oli kaksi kuusipaunaista (57 mm) Hotchkiss -laivastotykkiä ja neljä konekivääriä, "Naaras"-malli oli aseistettu kuudella konekiväärillä.  Pääasiallinen syy "Naaras"-mallin valmistukseen oli tykkipula.


                         

Vaunun runko oli yksiosainen: kahdeksan hengen miehistö ja moottori olivat samassa tilassa. Tämän ja huonosti järjestetyn ilmanvaihdon vuoksi vaunussa oli hyvin kuuma, jopa 50° C. 
                                                 
Moottori kehitti häkää vaunun sisälle polttoaineen ja öljyn huurujen ja aseitten ruudinsavun lisäksi. Joskus koko miehistö saattoi pyörtyä tai alkoi voida pahoin päästessään takaisin raikkaaseen ilmaan.
Ajettaessa sisällä oli valtava meteli, joten miehistö joutui kommunikoimaan keskenään käsimerkeillä. 



Koska vaunujen tähystysaukot olivat avoimia aukkoja, miehistö piti suojalaseja tai suojalaseista ja kettinginpätkistä tehtyjä suojanaamioita tähystysaukoista lentävien luodin ja kranaatinsirpaleiden varalta. 

                                            

                                                 
Miehistö oli myös muitten sotilaitten tapaan varustettu kaasunaamareilla kaasuhyökkäysten varalta.

Vaunun ohjaaminen vaati neljä miehistön jäsenen yhteistyötä: kaksi ajajaa, joista yksi toimi myös vaunun komentajana ja käytti jarruja, toinen huolehti päävaihdelaatikosta. Kaksi vaihdemiestä käytti telaketjujen vaihteita, joilla määrättiin vaunun suunta ja vauhti. Jos vaunun moottori pysähtyi, jarrumiehet yrittivät käynnistää sen moottorin ja vaihdelaatikon väliin asennetulla käynnistyskammella.


Ohjaaja pystyi tekemään loivia käännöksiä vaunun perään kiinnitetyllä kaksipyörä ohjauspyrstöllä, jonka kumpaakin pyörää voi jarruttaa jarrukaapelista vetämällä. 
Tällöin vaunu kaarsi jarruttavan pyörän puolelle. 
Kääntöympyrä sitä käytettäessä oli 18 metriä. 
Laite todettiin rintamakäytössä hyödyttömäksi ja se poistettiin vaunuista muutaman kuukauden käytön jälkeen. 
Mark I kulki suunnilleen kävelyvauhtia, tiellä max. noin kuusi kilometriä tunnissa. 
Telat kestivät yleensä vain noin 40–50 kilometriä, vetopyörät noin kolmekymmentä.

Vaunuissa ei ollut radiolähettimiä, sillä tuon ajan laitteet olivat vielä liian kehittymättömiä ajoneuvokäyttöön. 
Viestintä komentokeskuksiin hoidettiin kahdella kirjekyyhkyllä, joilla oli oma luukku sivu-ulokkeissa. 
Myös juoksulähettejä käytettiin, mikä oli luoti- ja kranaattisateessa monesti lähetin kuolemaksi. 
Myöhemmissä Mark-vaunuissa käytettiin semaforeja merkinantoon.
                                     
                                Mauser m98.jpg
                                             
                                                                K-bullet
                                             

Mark I:n 8 millimetrin paksuinen sivupanssari ja 10 millimetrin etupanssari teki siitä suhteellisen immuunin käsiaseiden tulitukselle, mutta saksalaiset kehittivät K-panssarinlävistysluodin (Patrone SmK Kurz 7,92 mm). 
                                    

Seuraavassa Markin sukupolvessa oli paksumpi, K-luoteja lähes täysin läpäisemätön panssari. Vastavetona saksalaiset kehittivät erityisen 13,2 mm Mauser -panssarintorjuntakiväärin (13,2 mm Tank Abwehr Gewehr M1918).

                              
Vaarana oli myös jalkaväen käsikranaattihyökkäys. Panssareita tuhottiin myös tykistöllä ja kranaateilla ja varsinkin Geballte Ladung -kasapanoksella, jossa oli monta yhteen sidottua käsikranaattia. 

                                
Mark I:n vaunun katolle sijoitettu polttoaine saattoi syttyä hyökkäyksessä, ja miehistö palaa tuhkaksi.
Mark I-vaunuja rakennettiin 150 kappaletta.

Tekniset tiedot:
Miehistö: 8
Pituus: 9,9 m
Leveys: 4,2 m
Korkeus: 2,4 m
Taistelupaino
Uros: 28,4 tonnia
Naaras: 27,4 tonnia
Panssarointi: 6–12 mm
Aseistus
Uros: 2x 6-paunainen (57 mm) Hotchkiss-laivastotykki (334 latausta), 4×8 mm Hotchkiss -konekivääri
Naaras: 4x .303 Vickers -konekivääri, 2×8 mm Hotchkiss -konekivääri
Moottori: Kuusisylinterinen 13-litrainen Daimler (Coventry) -rivimoottori, 105 bhp
Polttoainemäärä: 227 litraa kahdessa polttoainesäiliössä

Polttoaineen kulutus: 5,9 litraa/km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Any explosive ammunition or empty cores, you can put in this.