Norja 1939 Norwegian role. Osa-1

Ranska ja Englanti huolestuivat Suomen ja Skandinavian tilanteesta, koska Saksa sai
suuren osan Ruotsin rauta-malmista Norjan satamien kautta.

Sodan alusta alkaen Hitlerin päättäväinen vastustaja Fritz Thyssen joka muutti sodan alkaessa ranskaan, oli huomauttanuts Ranskaa ja Englantia että Saksa tuotti 2/3 malmista Skandinaviasta. 

Thyssen huomautti että jos tämä reitti katkaistaan liittoutuneiden toimesta, Saksan on pakko antautua pian tämän jälkeen.

Ensimmäinen Meri-Lordi, laivasto-ministeri Winston Churchill yhtyi heti ajatukseen.
29 syyskuu 1939 Churchill ehdotti toimenpiteitä joilla estetään rautamalmin kuljetus
saksaan. Nämä laivat purjehti Norjan rannikon ja saarien välissä olevia meri-teitä.

Chamberlain ja Halifax eivät hyväksyneet tätä ehdotusta, koska nämä meri-väylät oli
Norjan aluevesiä ja mikäli näiden väylien miinoitus olisi toteutettu se olisi merkinnyt Norjan puolueettomuuden loukkausta.

Kuitenkin Neuvostoliiton hyökkäys Suomea vastaan nosti ongelman uudelleen esiin.
Ranska ja Englanti uskoivat, että jos noudatetaan Kansainliiton kehoitusta ja auttaa Suomea Neuvostoliittoa vastaan, he voivat taivuttaa Norjan hallituksen suostumaan
että ranska ja englanti voivat laskea joukkoja maihin Narvikin satamassa ja saada
Ruotsin hallitukselta lupa kuljettaa nämä joukot Ruotsin läpi, Suomeen.
Reitti oli Narvik - Kiiruna - Jällivaara - Luulaja - Tornio - kautta Suomen maaperälle.

Churchill oli kiihkeästi Suomen puolella ja tuki monenlaisia ehdotuksia Suomen
auttamiseksi, osaksi siksi, kun talvisota ja suomelle tarjottava apu näytti tarjoavan
mahdollisuutta katkaista saksalle elintärkeiden malmi-toimituksien katkaisua.

Mikäli Narvikista olisi saatu liittoutuneiden tukikohta suomen auttamiseksi, olisi myös helppo estää saksan laivojen malmin kuljetus ja laivojen turvallinen liikuminen norjan
rannikon sisä-väylien kautta.

Mikäli Norjan ja Ruotsin vastalauseet kumottaisiin syyllä tai toisella, niin tärkeimmät
päämäärät voidaan toteuttaa toisarvoisten, siis vähäisempien, kustannuksella.

Ranskan hallituksen ja myös yleinen mielipide oli lujasti suomen puolella.
Paul Reynaud oli rautareitin katkaisemisen puolella, piti sitä tervetulleena vaihteluna
länsirintaman jähmettyneen tilanteen johdosta. Myös marsalkka Franchet d'Esperey
kannatti tätä rauta-reitin katkaisemista.

Britannia ja Ranska sopivat joukkojen lähettämisestä Skandinaviaan kahdessa erässä
Ensimmäiseen kuului Ranskan Alppijoukkoja, kaksi muukalais legioonan pataljoonaa
sekä yksi puolalainen pataljoona. Toiseen kuului kaksi englantilaista divisioonaa. 
Koko sotajoukko käsitti 57500 miestä joka oli Englantilaisten komennossa.

Monien viivytysten jälkeen Lontoo ilmoitti Amiraali Darlanille, joukot ovat valmiina, 
D-päivä olisi 13.3 1940. Tämä oli kuitenkin jo myöhäistä. Ruotsi ja Tanska pelkäsi että
liittoutuneiden maihin nousu Narvikiin saa Saksan hyökkäämään heti skandinaviaan.

Maantieteellisesti Saksa oli paljon edullisemmassa asemassa kuin Ranska ja Englanti
2. ja 3. maaliskuu 1940 Norja ja Ruotsi kieltäytyi myöntämästä liittoutuneille oikeutta
käyttää alueitaan ja Ruotsin hallitus painosti  voimakkaasti Suomea sopimaan rauhan Neuvostoliiton kanssa.

Sattumalta juuri saman päivänä 13.3. 1940 kun liittoutuneet olisi lähettänyt joukkonsa
skandinaviaan, Suomi ja Neuvostoliitto allkirjoitti rauhansopimuksen Moskovassa. 
Näin myös liitoutuneet menettivät tekosyyn Narvikin maihin nousuun.
 -------------------------------------------------------
Keväästä 1939 alkaen Britannian amiraliteetti alkoi pitää Skandinaviaa mahdollisena sotanäyttämönä, mikäli uusi sota puhkeaisi Saksan kanssa. Ensimmäisen maailmansodan kauhut kummittelivat yhä brittien mielissä, eivätkä he halunneet käydä laajaan maasotaan kevein perustein. Siksi amiraliteetti pohti suuren sotalaivastonsa käyttämistä Saksan teollisuuden heikentämiseen laivasto-saarron avulla. 

Saksa näet tarvitsi rautamalmia, jota se osti Ruotsilta. 

Malmi kaivettiin Kiiruna ja Malmivaara kaivoksilla pohjois-Ruotsissa, josta kuljetettiin rautatietä Luulajan ja pohjois-Norjan Narvikin satamiin lastattavaksi saksalaisiin laivoihin. Saarto Pohjanmerellä edesauttaisi myös lopullista Saksan laivaliikenteen täydellistä saartoa.

Saksan sotalaivaston Kriegsmarinen komentaja Erich Raeder oli havainnut vaaran ja keskusteli Skandinavian roolista Adolf Hitlerin ja muun sodanjohdon kanssa lokakuussa 1939 heti Puolan valtaamisen jälkeen. Raeder puhui mahdollisesti Norjaan tulevien brittitukikohtien aiheuttamasta vaarasta ja myös siitä, kuinka Saksa puolestaan hyötyisi, jos sillä olisi omia tukikohtia Norjassa brittien sijasta. 

Hitler ei vastustanut Raederia, mutta hänen huomionsa oli kääntynyt täysin Ranskan valtaamiseen tähtäävään operaatioon, jolle huono sää ei tuntunut antavan mahdollisuutta. Sen sijaan käytiin valesotaa. Skandinavia ei houkutellut muutakaan Wehrmachtin johtoa sen suurempaan suunnittelutyöhön.

Marraskuun 1939 loppuun mennessä Winston Churchill ehdotti operaatio Wilfrediä, Norjan aluevesien miinottamista, mikä pakottaisi siirtämään rautamalmikuljetusten reittiä Pohjanmeren avovesille, jossa Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimat voisi keskeyttää ne. 

Churchillin olettaman mukaan operaatio myös provosoisi Saksaa yrittämään ottaa aloitteen Skandinaviassa, jolloin liittoutuneet soveltaisivat Suunnitelma R 4:ä ja valtaisivat Norjan ilman pelkoa suurista diplomaattisista seurauksista ja saavuttaen omat strategiset tavoitteensa. 

Vaikka operaatio Wilfred otettiin käyttöön myöhemmin, pääministeri Neville Chamberlain ja ulkoministeri Lordi Halifax kielsivät sen tässä vaiheessa peläten Yhdysvaltain ja muiden neutraalien maiden reaktiota. 

Talvisodan syttyminen muutti diplomaattista tilannetta, sillä länsiliittoutuneet sympatisoivat Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Suomen taistelua. 

Valesodan keskeyttäneessä alkuhuumassa esitettiin useita suunnitelmia Suomen auttamiseksi ja kirjavia päätöslauselmia muotoiltiin, mutta niistä ei juuri ollut käytännön hyötyä. 

Churchill yritti tarjota tilanteeseen sopivaa suunnitelmaansa uudelleen, mutta se kiellettiin jälleen.

---------------------

The German landing sites during the initial phase of Operation Weserübung.

Shortly after noon on 8 April, the clandestine German troop transport Rio de Janeiro was sunk off Lillesand by the Polish submarine Orzeł, part of the Royal Navy's 2nd Submarine Flotilla. However, the news of the sinking reached the appropriate levels of officialdom in Oslo too late to do much more than trigger a limited, last-minute alert.

Late in the evening of 8 April 1940, Kampfgruppe 5 was spotted by the Norwegian guard vessel Pol III. Pol III was fired at, her captain Leif Welding-Olsen became the first Norwegian military fatal casualty during the war.

German ships sailed up the fjord leading to Oslo, reaching the Drøbak Narrows (Drøbaksundet). In the early morning of 9 April, the gunners at Oscarsborg Fortress fired on the leading ship, Blücher, which had been illuminated by spotlights at about 04:15. Two of the guns used were the 48-year-old German Krupp guns (named Moses and Aron) of 280 mm (11 in) calibre. 

Within two hours, the badly damaged ship, unable to manoeuvre in the narrow fjord from multiple artillery and torpedo hits, sank with very heavy loss of life totalling 600–1,000 men. The now obvious threat from the fortress (and the mistaken belief that mines had contributed to the sinking) delayed the rest of the naval invasion group long enough for the Royal family, the Cabinet Nygaardsvold and the Parliament to be evacuated, along with the national treasury. 

On their flight northward, the court encountered the Clash at Midtskogen and bombs at Elverum and Nybergsund. As a result, Norway never surrendered to the Germans, leaving the Quisling government illegitimate and having Norway participating as an Ally in the war, rather than as a conquered nation.

German airborne troops landed at Oslo airport Fornebu, Kristiansand airport Kjevik, and Sola Air Station – the latter constituting the first opposed paratrooper (Fallschirmjäger) attack in history, coincidentally, among the Luftwaffe pilots landing at Kjevik was Reinhard Heydrich.

Vidkun Quisling 's radio-effected coup d'etat – another first. 

Cities/towns Bergen, Stavanger, Egersund, Kristiansand S, Arendal, Horten, Trondheim and Narvik attacked and occupied within 24 hours.
Heroic, but wholly ineffective, stand by the Norwegian armoured coastal defence ships Norge and Eidsvold at Narvik. Both ships torpedoed and sunk with great loss of life.

First and Second Naval Battle of Narvik (Royal Navy vs Kriegsmarine).
The German force took Narvik and landed the 2,000 mountain infantry, but a British naval counter-attack by the old battleship HMS Warspite and a flotilla of destroyers over several days succeeded in sinking all ten German destroyers once they ran out of fuel and ammunition.

Devastating bombing of towns Nybergsund, Elverum, Åndalsnes, Molde, Kristiansund N, Steinkjer, Namsos, Bodø, Narvik – some of them tactically bombed, some terror-bombed.

Main German land campaign northward from Oslo with superior equipment; Norwegian soldiers with turn-of-the-century weapons, along with some British and French troops (see Namsos Campaign), stop invaders for a time before yielding – first land combat action between British Army and Wehrmacht in World War II.

Land battles at Narvik: Norwegian and Allied (French and Polish) forces under General Carl Gustav Fleischer achieve the first major tactical victory against the Wehrmacht in WWII, and the following withdrawal of the Allied forces (mentioned below); Fighting at Gratangen.
With the evacuation of the King and the Cabinet Nygaardsvold from Molde to Tromsø on 29 April, and the allied evacuation of Åndalsnes on 1 May, resistance in Southern Norway comes to an end.

The "last stand": Hegra Fortress (Ingstadkleiven Fort) resisted German attacks until 5 May – of Allied propaganda importance, like Narvik.
King Haakon, Crown Prince Olav, and the Cabinet Nygaardsvold left from Tromsø 7 June (aboard the British cruiser HMS Devonshire, bound for Britain) to represent Norway in exile (King returned to Oslo exact same date five years later); Crown Princess Märtha and children, denied asylum in her native Sweden, later left from Petsamo, Finland, to live in exile in the United States.

The Norwegian Army capitulated (though Norwegian armed forces continued fighting the Germans abroad and at home until the German capitulation on 8 May 1945) on 10 June 1940, two months after Wesertag, this made Norway the occupied country which had withstood a German invasion for the longest time before succumbing.
In the far north, Norwegian, French and Polish troops—supported by the Royal Navy and the Royal Air Force (RAF)—fought against the Germans over the control of the Norwegian harbour Narvik, important for the year-round export of Swedish iron ore (The Swedish harbour of Luleå is blocked by ice in the winter months). 

                                                          Narvik 1924 


The Germans were driven out of Narvik on 28 May, but due to the deteriorating situation on the European continent, the Allied troops were withdrawn in Operation Alphabet – and the Germans recaptured Narvik on 9 June, by then deserted also by the civilians due to massive Luftwaffe bombing.