30.7.2016

Desantti - Desant ( = parachutist)

Suomen kielessä desantti-nimeä käytetään erityisesti toisen maailmansodan aikaan selustaan vakoilua tai sabotaasia varten lähetetyistä laskuvarjo miehistä ja naisista ja varsinkin venäläisistä vakoilijoista, jotka lähetettiin tällä tavalla Suomeen.

Venäläisten Suomeen lähettämät desantit käyttivät siviiliasuja sekä suomalaisia tai saksalaisia sotilasasuja ja niiden ja venäläisten sotilasasujen yhdistelmiä. Vuonna 1941 oli käytössä myös erityisiä sinisiä työhaalareita. Osa desanteista oli tehtävään hyvin koulutettuja, osa taas värvätty tai pakotettu vakoilemaan parin päivän pikakoulutuksella. Monesti desantit olivat rikollisia tai kriminaalivankeja, joille oli luvattu armahdus desanttitehtävää vastaan. Useille desanteille maksettiin tehtävästä rahapalkka ja he saivat mukaansa rahaa muun muassa avustajien värväämiseen. 

Desanttien varusteina oli suomalaisia, venäläisiä ja amerikkalaisia konepistooleita, kivääreitä ja käsiaseita, samoin kuin käsikranaatteja, räjähteitä ja radioita. 

Pääasiassa tulivat Suomeen pääosin lentokoneilla, joskus myös veneillä ja talvella osin hiihtämällä. Kotimaahansa he pyrkivät jalkaisin tai hiihtäen, osa desanteista tosin surmasi itsensä tehtävänsä suoritettuaan. 


Desanttien, varsinkin kriminaalivangeista värvättyjen, kesken syntyi myös kiistoja, jolloin he surmasivat toisiaan. Samoin surmattiin haavoittuneita tovereita. 
------------------------------
Approximately ten thousand Finns returned from the New World, not to Finland but to the Soviet Union, in the 1920s and the 1930s to "build socialism" in the Karelian ASSR. This took place mainly for ideological reasons, and was strongly supported by the political elite of the USSR. However, as the political climate changed and ethnic republics were seen as a threat to the future of the USSR, many of these immigrants were killed in the so-called Stalin's Purges in 1935-1938.

There is a website of deceased people in the Sandarmokh mass gravesite in the Republic of Karelia, where one can read entries like "Mäki, Valter Valterovits, s.1907, Minnesota, USA; suomalainen; USA:sta 1931; kirvesmies; Uhtua, Kalevalan piiri; ammuttu 15.05.1938." - Mäki, Walter, son of Walter. Born in 1907, Minnesota USA; Finn; immigrated from USA in 1931; lumberjack; resident of Uhtua, Kaleva district; shot May 15, 1938".
------------------------------
                                           ajaa takaa desanttia - chase 

                               Tavoitettu ja teloitus - be reached, and execution
------------------------------------------------
Finnish language Desant name is used particularly the Second World War time, 
name means persons who sent down with a parachute, behind front line
They works are espionage, makes sabotage work, and sent info to radio. 
So many are russian girls, womens and mens who are spies, and were sent in this way Finland.

Mostly the Desant who was sent,are Russian citizens, but a large share also the Ukrainian people. However, the majority of them are was originated from Finland,
These parents are people who want to live in soviet union, and this migration happens, and begins the 1918 civil war, as well as 1921 - 1937 over time

The second major group consisted of Ingrian peoples
Again, these are often forced to spy on the basis of the task of language skills.
Fate was almost to death, to Finnish executions team's front side
                                   Desant Sergei Ivanovitz Nikittri  1941.07.08

                                                         Desant Alexej Ivanoff   

                                            Estonian desant. 1941.08.09

The third major group, were American Finns. A large proportion of them had moved with their parents in the 1930s, in the United States, and now want build a these new fine socialist ideal of the State.(they are Stalin propagandas victims, 11000 family)
Some of them had been born in the United States and the nationals of that country.


Four big group are Canadians, and their background was often behind just a few years of living in the New World Canada, which after they were moved to the Soviet Union.

Desant weapons are mostly with Finnish, Russian and American submachine guns, rifles, pistols, hand grenades, explosives and radios.
Desant came to Finland mainly in airplanes, boats, and sometimes even ski to very from a far, in the winter. 
                                           Listening to the radio, and antenna

                                                     Rubber swim belt

Young Desant. Finnish Army uniforms, Sergeant brands, speaks well Finnish
Ingria native


                                                   1941. 08.05.
To homeland they travel on foot or on skis, although part of the Desant, killed himself after completing their task.
Desant, especially the Criminal prisoners who are recruited, among them was born  controversy, and then they many times killed each other. 

Similarly, they killed all wounded their own comrades.

Desant was brought transport and reconnaissance planes or bombers, but also when they dropped the bomb hatch. 
The parachute is mostly forced to shutter release, which did not always work, and Desant died by falling down, if these are user.






Desant who dropped in Finland, probably the biggest part was very fast to catch, and almost always plain clothes. Desant were executed very soon, before they have had time to commit suicide. Many female Desant are sentenced to imprisonment.

According to official documents here executed, were killed or sentenced to life in prison during the Winter War and the Continuation War, total of 785 Desant, but the actual number is probably close to thousand.




                                       Desant chow and supplies

Six of the Winter War to the death penalty has been covicted was pardoned after peace, one died before his execution, and five died in prison of Russian bombardments. 
Also, during the Interim peace was sentenced to at least 59 spies, but no-one is executed.


The Russians sent to Finland Desant,  who wore civilian outfits as well as Finnish or German military outfits, and their and Russian military uniforms combinations. 

In 1941, we also had a special blue overalls. 



Many Desant was well educated of the task, some are recruited, or forced to spy on a couple of days, very quick training. 

In many cases, Desant were criminals or kriminaalivankeja, who had been promised amnesty desanttitehtävää against. And many Desant paid to the role of monetary wages and they took away the money, among other things, the recruitment of assistants.
----

 Tomera maalaistalon emäntä nappaa desantin
 Mies on venäläis-juutalainen, ja hänellä oli nälkä.


  Bustling farmhouse hostess grabs Desant
  The man is a Russian-Jew, and he was hungry.

Poliisi onnittelee, ja noutaa vangin.
sheriff (police offiser) congratulates and retrieve the prisoner
                                             ----------------------------------------------
Toinen alueelle pudotetuista desanteista, Lebedev pidätettiin Somerolla, Lammin-sillan vartiopaikalla 16.7.–41

Another dropped, Desant Lebedev was arrested, bridge guard on spot. 16.7.-41
----------------------
                                                   wounded parachutist desant

                                     sharp pickets, prevents Desant




Desant are wounded and imprisoned

                                                       after questioning

imprisoned Desant, uniforms mixed


Finnish name, and root,  and full soviet uniforms. Speak well the our language.
Radio Desant.  Turns many soviet radio transmissions also in Finnish 
The man stays Finnish army, and serve the radio man role

Desantteja tuotiin kuljetus- ja tiedustelukoneilla, mutta myös pommikoneilla, jolloin heidät pudotettiin pommiluukusta. Laskuvarjoissa käytettiin yleensä pakkolaukaisinta, joka ei aina toiminut ja desantti menehtyi maahan pudotessaan.

Suomeen pudotetuista desanteista todennäköisesti suurin osa jäi hyvin nopeasti kiinni ja lähes aina siviilipukuiset desantit teloitettiin vakoojina, elleivät he ehtineet tehdä itsemurhaa. Monet naispuoliset desantit tuomittiin sen sijaan vankeuteen, tunnetuin heistä lienee Kerttu Nuorteva. 

Virallisten asiakirjojen mukaan Suomessa teloitettiin, kuoli tai tuomittiin elinkautiseen vankeuteen talvisodan ja jatkosodan aikana yhteensä 785 desanttia, mutta todellinen lukumäärä lienee lähellä tuhatta.

Kuusi talvisodassa kuolemanrangaistukseen tuomittua armahdettiin rauhan tultua, yksi kuoli ennen teloitusta ja viisi kuoli vankilassa venäläisten pommituksissa. Myös välirauhan aikana tuomittiin ainakin 59 vakoilijaa, mutta ketään ei teloitettu.

Jatkosodan aikana vuonna 1942 kaksi kuolemaan tuomittua desanttia teki itsemurhan ennen teloittamista, yksi karkasi, kaksi armahdettiin ja kolme kuoli kiinni otettaessa saamiinsa vammoihin. Vuonna 1943 armahdettiin kuusi kuolemaan tuomittua desanttia, yksi teki itsemurhan ja yksi teloitus on epävarma. Vuonna 1944 kolme Lapin sodan aikaista vakoilijaa sai elinkautiset, yksi teki itsemurhan ja yksi armahdettiin.

Tuomiot annettiin usein kenttäoikeuksissa, mutta myös Sotaylioikeus käsitteli niitä varsinkin kenttäoikeuksien tuomioista tehtyjen valitusten takia. Se muutti melko usein vakoilusta kenttäoikeudessa annetun kuritushuonerangaistuksen kuolemanrangaistukseksi tai päinvastoin. Kaikissa tapauksissa valituslupaa ei kuitenkaan annettu. Kenttäoikeuden antamat teloitustuomiot pantiin yleensä käytäntöön heti. Alaikäiset tuomittiin usein 12 vuoden vankeuteen mutta myös lyhyempiin rangaistuksiin, ainakin yksi 16-vuotias sai vain 10 vuotta vankeutta. Desantteja avustaneet siviilit saivat myös tätä lyhyempiä rangaistuksia. 


Rangaistuksiin vaikutti myös vakoilijan halukkuus yhteistyöhön, muutama desantti vaihtoi puolta tai jätettiin kokonaan tuomitsematta. Jotkut vangitut desantit jätettiin jatkosodan perääntymisvaiheessa vankilaan sotatoimialueelle, toiset vapautettiin rauhan tultua suomalaisvankiloista. Osa sai tuomion sotapetoksesta tai yhdistettyjä rangaistuksia vakoilusta ja sotapetoksesta tai sellaisen yrityksistä. Jos desantilla oli venäläinen asepuku, hänet katsottiin tiedustelijaksi ja hänestä tuli sotavanki, mutta tuomioiden linja ei ollut pukeutumisen suhteen yhtenäinen.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hi, Al
      Nice to see :)
      In the continue war times, (right here finland frontline areas)
      was a peaceful during (trench war-time)
      Mannerheim stopped the Finnish army to best attack time,
      cause he does not accept, does not want to participate in the siege of Leningrad
      Time period was long, begins (8.12. 1941 - 8.6.1944) and stops soviet union big attack. For example 1943, was a year when no destroyed any Soviet tanks.
      The next year in the 9th June - 8th August 970 tanks and jsu.

      Poista
  2. Wow, Amazing story, funny how the Soviets always used Criminals to do their dirty work, keep up the good work.
    Im in Bulgaria at the moment, it's so hot here I cant go out side till about 6PM, my pale Irish skin cant take the sun lol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, S-K
      Hazard jumpers.
      (Jump or execution)
      Many be dropped a bomb hatches, just like bomp
      They work in a group, often 3 men, one radio.
      But the Finnish communists to help them also.

      Do you not like the sun-bronzed skin :) :)
      All wishes to brown-skin, all over the world
      Is not it great feelings when you get back home,
      where is a cool and fresh sea climate

      Poista
  3. This is an excellent read.. Thank you!

    Ivarr Bergmann
    Alaska USA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi (Hi)
      Ivarr, thanks for your comments, your visit and your interest.

      Do you know
      When I was little, I had a dream.
      Move and live in Alaska or Norway, or New Zealand
      Now I'm already too old, and over 65 years.
      With Best Regards, Markku Merikanto

      Poista
  4. I had a dream to come to Alaska too. I knew I needed to do it before I was too old. Sorry you never came to Alaska. The freedom here is amazing! If you have any question about Alaska feel free to email me. bootnknife@gmail.com

    Have a great weekend..

    Ivarr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, Ivarr
      Why is the freedom to travel, to cause amazement
      I was born in Finland, live here and also a I die.
      Are you born in Sweden (your name)
      The desire to change are mountainous, and long winter.
      I also spring and autumn fan, so maybe those are the reasons.

      Thank you for your greeting
      Happy weekend
      Markku (meredius@suomi24.fi)

      Poista

Any explosive ammunition or empty cores, you can put in this.