They also agreed that the Finnish Army would start mobilization on 15 June, but the Germans did not reveal the final date for the assault. The Finnish decisions were made by a small group of political and military leaders; the rest of the government was largely kept in the dark. The government was not informed until 9 June that the country would start mobilization of reservists due to tensions between Germany and the Soviet Union.
On the morning of 25 June, the Soviet Union launched an air offensive of 460 fighters and bombers targeting 19 airfields in Finland. However, inaccurate intelligence and poor bombing accuracy caused several raids to hit Finnish cities or municipalities. There was considerable destruction in the cities. Twenty-three Soviet bombers were lost, while the Finns lost no aircraft.
The Soviet Union stated that the air attack was directed against German targets, especially airfields, in Finland. At the same time, Soviet artillery stationed at the Hanko base began to shell Finnish targets, and a minor Soviet infantry attack was launched over the Finnish side of the border in Parikkala.
The bombings offered the Finnish government a ground for claiming that the country had become the target of a new assault, and the Finnish parliament approved the "defensive war" as a fait accompli. According to historian David Kirby, the message was intended more for public opinion in Finland than abroad, where it was seen that the country was in the German camp.
------------------------------
Pohjois-Suomi jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 on nimitys Lapin sotatoimille jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana. Sotatoimiin lasketaan kuuluvan alueet Kuhmon suunnalta Petsamoon. Lapin rintamalla hyökkäysvastuu oli pääosin Suomen kanssa liittoutuneella Saksalla.Aloittaessaan operaatio Barbarossan eli hyökkäyksen Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Saksa käytti Suomen aluetta hyväkseen. Ratkaisevat neuvottelut Suomen liittymisestä Saksan rinnalle käytiin molempien maiden sotilasjohdon välillä Helsingissä 3.–6. kesäkuuta. Valmistelut saksalaisjoukkojen saapumiselle aloitettiin heti. Järjestelyt hoidettiin kauttakulun organisoinnin varjolla, eikä saksalaisjoukoilla ollut lupa siirtyä Jäämerentien itäpuolelle ennen kuin 18. kesäkuuta, jolloin arveltiin hyökkäysvalmistelujen itään jo muutenkin paljastuneen.
Kaksi divisioonaa saksalaisjoukkoja, Stettinistä 20 000 ja Oslosta 10 600 miestä, laivattiin Ouluun ja siirrettiin junakuljetuksina Rovaniemelle. Laivaukset alkoivat 5. kesäkuuta ja viimeiset joukot olivat Rovaniemellä 14. kesäkuuta. SS-Divisioona Nord aloitti 7. kesäkuuta marssin Norjasta Jäämerentietä pitkin Vuotson ja Sodankylän kautta Rovaniemelle.
8 000-9 000 miehen vahvuisen divisioonan kolonnan ohimarssi kesti kymmenen tuntia. Divisioona oli Rovaniemellä 10. kesäkuuta. Yhteensä 40 600 miehen vahvuiset joukot keskitettiin Rovaniemen seudulle, josta ne aloittivat 18. kesäkuuta siirtymisen kohti Sallaa.
Saksan Norjan armeijan esikunta siirtyi Rovaniemelle 15. kesäkuuta, armeijan komentaja kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorst saapui viikkoa myöhemmin. Kaksi päivää esikunnan jälkeen Rovaniemelle laskeutuivat Saksan ilmavoimien lentokoneet. Joukoista kaksi vuoristodivisioonaa (2. ja 3.) siirtyi Norjasta Petsamoon vasta 22. kesäkuuta, valmisteluja varten maahan oli päästetty saksalaispioneereja siviiliasussa jo päivää aikaisemmin.
Kuhmon suunta ja eteneminen Rukajärvelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päämajan 25. kesäkuuta 1941 annetun käskyn mukaan 14. divisioonan tuli olla hyökkäysvalmis 27. kesäkuuta mennessä. Divisioonaa komensi eversti Erkki Raappana. Hän oli suoraan päämajan alainen. Divisioona suoritti tiedusteluretkiä rajan taakse ottaen selkoa neuvostojoukoista. 4. heinäkuuta suomalaisdivisioona ylitti rajan.
Jalkaväkirykmentti 10, JR 52 ja JR 31 etenivät Repolaan 8. heinäkuuta mennessä. Suomalaisten joukkojen eteläisellä sivustalla hyökännyt vahvennettu pataljoona valtasi Lentieran seuraavana päivänä. Pohjoisella sivustalla eteni vahvennettu komppania. 14. divisioonaa vastassa oli JR 337 neuvostoliittolaisesta 54. Divisioonasta.
Repolan valtauksen jälkeen 14.D jumittui kahdeksi viikoksi taisteluihin Omeliasta. Tilanne raukesi saarrostushyökkäyksellä 24. heinäkuuta mennessä. Divisioona eteni jälleen nopeasti, kunnes Ontrosenvaarassa neuvostojoukkojen vahvistukset pysäyttivät hyökkääjät. Suomalaiset saivat läpimurron Ontrosenvaarassa 12. elokuuta. Tämän jälkeen divisioona lepäsi melkein kuukauden, ennen kuin aloitti uudelleen hyökkäyksensä 5. syyskuuta. Rukajärven kylän divisioona saavutti 11. syyskuuta. Tämän jälkeen divisioona jatkoi etenemistään, kunnes 17. syyskuuta se sai käskyn ryhmittyä puolustukseen saavuttamalleen tasalle.
Etulinja oli Nuokkijärvi kautta Ontajoki via Ontajärvi ja Seesjärvelle. Tällä tasolla rintama pysyä sodan loppuun asti.
---------------------
The Germans took responsibility for the 500 km (310 mi) stretch of the front in northern Finland consisting of Finnish Lapland. The Finnish army was now much stronger than it had been during the Winter War, boasting 475,000 men. The artillery, too, was relatively strong. However, there was only one tank battalion and a lack of motorized transportation.
At the beginning of the war, the Soviet Union had eighteen divisions in the region, against fifteen Finnish and four German divisions. The Finns enjoyed air supremacy. Furthermore, the Soviet Union needed its best units and most up-to-date materiel on its western front.
German forces invaded the Soviet Union on 22 June, but not from Finland. However, German minelayers hiding in the Archipelago Sea laid two large minefields across the Gulf of Finland in the late hours of 21 June. Later the same night, German bombers flew along the Gulf of Finland to Leningrad and mined the harbour and the river Neva. On the return trip, these bombers landed for refueling on an airfield in Utti. In the early hours of 22 June, Finnish forces launched Operation Kilpapurjehdus (racing sail), which aimed to man the demilitarized Åland Islands.
An international treaty on the status of the islands called for Finland to defend them in case of the threat of an attack. However, the operation was coordinated with the Nazi invasion, and the personnel of the Soviet consulate there were arrested. According to Finnish historian Mauno Jokipii, Finland knew that it had violated international norms.
On 21 June, Finnish units began to concentrate at the Finnish-Soviet border, where they were arranged into defensive formations. Finland mobilised 16 infantry divisions, one cavalry brigade, and two jäger brigades, which were all standard infantry brigades, except for an armoured battalion in the 1st Jäger Brigade. Separate battalions were mostly formed from border guard units and were used mainly for reconnaissance. Soviet military plans estimated that Finland would be able to mobilise only ten infantry divisions, as it had done in the Winter War, but they failed to take into account the materiel Finland had purchased between the wars and its training of all available men.
Two German mountain divisions were stationed at Petsamo and two infantry divisions at Salla. On the morning of 22 June, the German Mountain Corps Norway began its advance from northern Norway to Petsamo.
Finland did not allow direct German attacks from its soil into the Soviet Union.
On the same day, another German infantry division was moved from Oslo to face Ladoga Karelia.
On the Soviet side, the Karelian Isthmus was covered by the 23rd Army. Ladoga Karelia was defended by the 7th Army. In the Murmansk–Salla region, there was the 14th Army with the 42nd Corps.
The Red Army also had around 40 battalions of separate regiments and fortification units present. Leningrad was garrisoned by three infantry divisions and one mechanized corps. As the initial devastating German strike against the Soviet Air Force had not affected air units located near Finland, the Soviets deployed 700 planes as well as some aircraft from the Navy against 300 Finnish planes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Any explosive ammunition or empty cores, you can put in this.